Miina Sillanpää 150

 

Edelläkävijä

Vuosi 2016 on Miina Sillanpään juhlavuosi. Miinan syntymästä on kulunut 150 vuotta. Hän kuoli samana vuonna kuin minä synnyin ts 1952.  Miina Sillanpää oli Suomen ensimmäinen naispuolinen ministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja. Hän on suomalaisen tasa -arvon symboli ja monessa suhteessa edelläkävijä. Hän hyödynsi ”piikakenraalin” roolin politiikassa. Hän rakasti opiskelua ja uuden oppimista. Hän piti tärkeänä sitä, että asioissa edetään askel kerrallaan, on tehtävä konkreettisia esityksiä ja ryhdyttävä sitten toimimaan.

Eduskunnan naisverkosto järjesti seminaarin Miina Sillanpään kunniaksi. Sinne minäkin sain kutsun. Seminaari oli napakka, mielenkiintoinen, rehellinen ja antoi runsaasti poweria minulle. Muutaman tunnin aikana käsiteltiin mielenkiintoisia aiheita kuten Naisten aseman kehitys kansainvälisesti, Miinasta ministeriksi ja Miina ja nykypäivän naiset. Paneeleissa oli nimekkäitä naispolitiikkoja ja alustuksia pitivät professorit Niklas Bruun ja Maria Lähteenmäki.

Miten naiset pääsevät politiikkaan

Kaikki totesivat, että politiikkaan pääsee alussa hyvin mukaan, mutta …Kansanedustaja Sanna Marin kertoi, että alussa politiikan polku on leveä. Kaikki onnistuu, puolue kehuu ja saat paljon kiitosta. Yhtäkkiä polut kapenevat. Miksi? Hän kertoi hämmästyneensä, miten vahvasti sukupuolittuneet rakenteet ovat eduskunnassa. Nuoret naispoliitikot kuvittelevat, että vuosien saatossa lasikatot olisi murettu aikoja sitten. Todellisuus on toinen. Tähän ei osaa varautua. Onhan maassamme ollut naispresidenttikin ja kymmeniä naisministereitäkin. Eduskunnassa ei esim ole tasa-arvo-ohjelmaa, jonka kuvittelisi siellä olevan.  Tytöt kasvavat kiinnostumaan hoiva- ja sosiaaliasioista. Tämä johtaa siihen, että naiset työskentelevät näiden asioiden ympärillä ja miehet päättävät rahoista ja ulkopolitiikasta ja turvallisuudesta.

Kansanedustaja Eva Biaudet piti tärkeänä sitä, että naiset jakavat kokemuksiaan siitä, miten heitä kohdellaan politiikassa ja yhteiskunnassa. Naisille on ominaista taistella yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta. Hän korosti, että naisilla kuitenkin on itselläänkin ennakkoluuloja ja epätietoisuutta siitä, miten pitää politiikassa käyttäytyä.

Toimitusjohtaja Anu Vauhkonen oli sitä mieltä, että liikemaailmassa naiset voivat pärjätä johtotehtävissä. Pörssiyhtiöiden johdossa on kuitenkin 75% miehiä.

Kuvassa Eva Biaudet, Sanna Marin ja Anu Vauhkonen

 

Mitä naisille tapahtuu politiikassa

Kansanedustaja, ministerinäkin ollut, Sirkka-Liisa Anttila muistutti, että eduskunnassa on ehdottoman tärkeää, että naiset tekevät yhteistyötä yli puoluerajojen. Politiikassa on yritetty kammeta kyvykkäitä naisia, mutta naisten yhteistyö on kantanut. Tämä edellyttää, että naiset oppivat luottamaan toisiinsa. Hän muistutti, että kannattaa hankkia ensiksi naisten luottamus ja vasta sitten miesten luottamus. On tärkeää, että naispoliitiikot toimivat menttoreina nuoremmille naisille, sillä jatkuvuus politiikassakin on tärkeää.

Kansanedustaja Sari Essayaha korosti myös yhteistyötä. Hän piti merkityksellisenä myös sitä kulttuuria, joka puolueessa on. Kristillisten puolueessa vastuuta tulee nopeasti, mutta yhtäkkiä huomaatkin, että valiokunnassa olet ainoa kristillisten edustaja ja on nopeasti muodostettava puolueen kanta aivan yksin. Talousvaliokunnassa valtaosa on yleensä miehiä. Suurimmat euromäärät liittyvät sosiaaliturvaan, sosiaalipoliittisiin kysymyksiin kysymyksiin, joissa naiset olisivat varmasti hyviä asiantuntijoita.

Kansanedustaja Li Andersson nosti esiin monia inspiroivia esimerkkejä siitä, miten naiset ovat pärjänneet. Pärjäävät naiset ovat kuitenkin olleet yksittäistapauksia. Naisten johtajuuteen suhtaudutaan edelleenkin epäillen. Myös hän näki eduskunnan lasikatot ja sukupuolittuneet rakenteet ja niiden vaikutukset. Valta on hyvin pienellä piirillä eikä niihin piireihin ole helppo päästä. Hän kertoi, että sukupuolen lisäksi rakenteisiin kuuluu ikäkysymys. Ikä nousee tärkeämmäksi kuin se, mitä sanottavaa poliitiikolla.  

 

Mikä on naisten tapa vaikuttaa

Presidentti Tarja Halonen kehotti naisia tukemaan toinen toistaan. esim. tyyliin ”Leenan esitys oli erinomainen, kannatan sitä.” Hän muistutti, että on olemassa myös edistyksellisiä miehiä ja heitä tarvitaan silloin, kun naiset haluavat edetä poliittisella uralla. Presidentti sanoi, että vallalla on edelleenkin käsitys, että työläisluokan naisissa on jotain epäilyttävää. Nyt onneksi yhteiskuntaluokkia ei ole samalla tavalla kuin ennen. Puolueissa on ihmisiä kaikista yhteiskunnan alueilta.

Toimittaja Kreeta Karvala piti tärkeänä, että nuoret tytöt näkevät menestyneitä naisia. Hän kuuli, että aikanaan liittokansleri Merkel pyysi neuvoa presidentti Haloselta, miten pärjätä politiikassa. Halonen kertoi, että on helpompi katsoa naista kuin kuunnella. Hyvänä esimerkkinä on nyt käytävä presidenttikamppailu Clintonin ja Trumpin välillä. Vaaleissa naisen on oltava osaava, hän ei saa tehdä virheitä eikä lapsuksia saa tulla. 

Kansanedustaja Outi Alanko- Kahiluoto pohti, miten sovittaa työ ja perhe. Naiset kantavat yhteiskunnassa suurimman vastuun perheestä ja vanhuksista. Suomessa naiset ovat korkeasti koulutettuja, mutta eivät kuitenkaan ole johtotehtävissä samassa määrin kuin miehet. Hän pohti myös sitä, että politiikassa nainen ei ole koskaan oikean ikäinen. Alussa nainen on ihailun kohde eikä häntä välttämättä oteta vakavasti, sitten tulevat ruuhkavuodet, jolloin ajatellaan, ettei siitä nyt ole vielä tietyille paikoille, lopulta onkin sitten liian vanha. Olipa minkä tahansa ikäinen on opittava puhumaan rohkeasti. Outi Alanko – Kahiluoto totesi, että tasa-arvoasioissa ollaan otettu takapakkia viime vuosina.

Lopuksi

Seminaarissa todettiin, että vaikka Miinan ministeriajoista on vuosikymmeniä, painiskelemme monella tavalla saman tyyppisten kysymysten kanssa tänään. Tästä kertoivat myös naiskansanedustajien tarinat. Kun naisia on mukana politiikassa 30%, alkaa ääni kuulua.

Itse ryhdyin pohtimaan sitä, mikä asema naisilla on vammaisjärjestöissä. Kuuluuko naisten ääni?

Miinasta on ilmestynyt Aura Korppi -Tommolan kirjoittama kirja Miina Sillanpää, Edelläkävijä

 

Isovanhemmuus rikkaus vai kirous

 

 Isovanhemmuus herättää tunteita

Isovanhemmuus on elämän jälkiruoka, joka pilaantuu herkästi, kirjoitti Helsingin Sanomat taannoin. Maassamme on miljoona isovanhempaa. Parhaillaan on meneillään Suomen Akatemian Sukupolvien-ketju-tutkimushanke. Selvitys kertoo, että isovanhemmat saavat lapsenlapsistaan elämäänsä uutta merkitystä ja lapset vastaavasti turvallisuutta.

HS keräsi myös isovanhempien kokemuksia. Isovanhemmat kertoivat halustaan uhrautua lastenlastensa eteen. Toisaalta jotkut isovanhemmat kokivat, että heidän lapsensa käyttävät vanhempiaan hyväksi edistääkseen omaa uraansa. Kokemukset kertoivat myös siitä, ettei suvun kesken keskustella siitä, mitä mieltä isovanhemmat ovat lastenlasten hoitamisesta tai jakaantuuko isovanhempien huomio tasaisesti kaikille lapsenlapsille.  

Verkkokeskusteluissa eräs vanhempi kirjoitti: ”Nyt on uusi itsekäs isovanhempien sukupolvi, suuret ikäluokat, joista osa kyllä on hyviä isovanhempia, mutta suuri osa isovanhemmista on itsekkäitä paskoja.” Isovanhempi taas kommentoi käytyä keskustelua: ” 70-luvulla syntyneet ovat ensimmäinen sukupolvi, joka ei kykene vanhemmiksi, vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan vajetta.”

Sukupolvien ketju-tutkimushankkeen tutkija Anna Rotkirchin mukaan suuret ikäluokat ovat poikkeuksellinen sukupolvi, joka on aina uudistanut roolimalleja ja toimintatapoja. Tutkijan mukaan epäselvyydet isovanhempien asemassa liittyvät siihen, ettei Suomessa ole selkeitä kulttuurisia odotuksia siitä, mitä isovanhempien täytyy tehdä.

Oli mielenkiintoista lukea, miten monenlaisia ajatuksia isovanhemmuus herättää.  Isovanhemmuus on varmastikin taitolaji. Miten aika jaetaan lastenlasten kanssa oikeudenmukaisesti ja miten omasta ajasta huolehditaan niin, ettei lastenlasten kanssa olo tunnu uhraukselta tai rasitukselta.

Isovanhemmuus on laatuaikaa

Monet lukemani kommentit isovanhemmuudesta kuulostavat itselleni vierailta. Minä kun kuulun niihin isovanhempiin, joka hurahti kertaheitolla ensimmäiseen lapsenlapseen ja sitten toiseenkin ja yhtä varmasti lokakuussa syntyvään vauveliin. Olen ollut 7 vuotta lastenlasten elämästä työssäkäyvä mummi. On selvää, että kun käy töissä, on ajateltava myös omaa jaksamistaan.

Olen pitänyt tärkeänä sitä, että saan solmittua hyvän suhteen jokaiseen lapsenlapseen. Silloin kun lapsenlapset ovat kanssani, se on laatuaikaa niin minulle kuin heille. En räplää kännykkää enkä muutakaan sosiaalisen median välinettä. Yhdessäolo on tavallista arkea, yhdessä tekemistä ja jutustelua lapselle tärkeistä asioista.

Tänä kesänä lupauduimme hoitamaan lapsenlapsia kaksi viikkoa vanhempien ollessa työssä. Olenhan eläkkeellä, joten järjestely sopi hyvin.  

Millaisia asioita sitten tehtiin yhdessä?

Liikennepuistossa oppimassa

Helsingissä on täysin maksuton liikennepuisto, jossa aika kuluu hurahtamalla. Puistossa lapset osallistuvat aluksi teoriatunnille ja sitten on ajo-opettelua polkuautoilla. Tytöistä oli hauskaa, että heidän äitinsäkin oli ollut pikkutyttönä liikennepuistossa ja suorittanut siellä jalankulkijan kortin. Puistossa on myös polkuauto, jota vanhemmat voivat työntää, jos lapsen omat jalat eivät toimi. Sekin inkluusiota parhaimmillaan.

 

 

Elämyksiä Korkeasaaressa

Korkeasaari on hauska paikka. Korkeasaari on nimensä mukaisesti korkea, mäkeä ylös ja toista alas. Itselläni oli avustaja mukana (ilmainen sisään pääsy). Jos liikkuu invamopolla tai sähkärillä selviytyy hyvin maastossa. Kaikkialle pääsee esteettömästi ja inva-vessatkin löytyvät. Jos liikkuu autolla, sen saa aivan lähelle Mustikkamaan uutta siltaa. Olimme eläintarhassa heti aamusta. Halusimmehan nähdä kaikki eläimet liikkumassa. Kuumuus saattaa ajaa eläimet varjoon. Silloin voi tulla itku ja parku, jos näkee vain eläinten häkit. Korkeasaaressa on lukuisia paikkoja, joissa voi nauttia omia eväitä. Ehdotonta meidän retkillä ovat kunnon eväät. Nytkin eväät syötiin viimeistä murusta myöten.

Onnistuimme näkemään kaikki eläimet. Yksikin apina tuli aivan eteemme lasin taakse. Kerroin tytöille omia apinakokemuksia sekä lapsuudesta että kehitysyhteistyömatkoilta Sambiasta. Tarinoiden kertominen on yhteinen ilomme.

Aarrekartta unelmien kesästä

Sadepäivänä kaivoimme esiin vanhat lehdet. Päätimme tehdä aarrekartat siitä, millainen olisi oma unelmakesä. Lehtiä plaraamalla löytyivät ne kuvat, jotka kertoivat unelmien kesästä. A3 kokoiselle kartongille sitten liimattiin kuvia. Lopuksi esittelimme unelmakesämme toisillemme. Nyt sitten katsotaan, miten toiveet kesästä toteutuvat. Aarrekartat osoittivat, ettei toiveiden tarvitse olla suuria, kun jo tuntuu unelmakesältä.

 

 

Kirpputorilla

Kauniina päivänä käytiin Hietaniemen kirpputorilla. Tämäkin oli ihan uusi kokemus. Löysimme varastosta 32 vuotta vanhan ison vauvanuken. Se pestiin ja kirpparilta haettiin sille vaatteet. Nukkekotiinkin löytyi pikkukoreja ja tytöille löytyi päälle ihania kesämekkoja ja muuta tilpehööriä edullisesti. Nyt sitten odotellaan seuraavaa kirpparikäyntiä.

Onni syntyy pienistä pipanoista

Yhdessäoloon kuuluu tavallista rupattelua, hassuttelua, arkisten asioiden yhdessä tekemistä. Ei haittaa pyörätuolit eikä krempat, olemme mummi ja vaari. On onnea, että on lapsenlapsia, jotka viihtyvät kanssamme hyvin. Yhdessäolo ei ole tuntunut rasitukselta. Toki yhdessäolo on aina niin intensiivistä, että kun muksut lähtevät, on ihanaa nauttia omastakin rauhasta.

Tommy Helsten kirjoittaa kirjassaan oivalluksen kynnyksellä: ”isovanhemmat edustavat hitautta, jatkuvuutta ja yhteisöllisyyttä, kaikkea sitä, minkä puutteessa me nykyään elämme.”

YK:n vammaissopimus voimaan Suomessa

 

Nyt juhlitaan!

Aamulla 10.6. olin innoissani. Olisihan vihdoin aihetta juhlaan. YK:n vammaisia ihmisiä koskeva sopimus tulisi voimaan. Tyttärentytär oli hoidossa ja hän ihmetteli innostumistani. Kerroin, että tänään mennään juhlimaan YK-sopimusta. Sopimus ratfioidaan vihdoin! Neiti 6-v: ”Häh, mitä mummi?” Selostin asiaa tarkemmin ja sanoin, että monta kertaa vammaisia ihmisiä syrjitään ja kiusataan, nyt puhutaan vammaisten ihmisten ihmisoikeuksista. Neiti 6-v.: ”Sehän on hyvä, mutta mummi koskas sitten juhlitaan lapsia? Onko lapsilla omaa sopimusta?” Hyvä tavaton, miten viisaita lapset ovatkaan. Kerroin, että lapsilla on aivan oma lasten oikeuksien sopimus.

Pitkä matka unelmasta sopimukseksi

Pitkä matka on kuljettu 1960-luvun lopulta, jolloin vammaisaktivistien joukko lähti vaatimaan ihmisoikeuksia vammaisille. Nämä aktivistit tulivat Ruotsista, Canadasta ja Suomesta (hyvä Kalle). Siinä meni 70-luku ja 80-lukukin. 1993 hyväksyttiin YK:ssa Vammaisia ihmisiä koskevat yleisohjeet ns. Standard rulesit. Niissä oli jo hyvää pohjaa ihmisoikeuksille. Yleisohjeissa vaadittiin ihmisoikeuksien tunnustamista ja tunnistamista. Ne eivät olleet kuitenkaan sitovia ja vammaiset ihmiset tekivät työtä edelleen YK:ssa sopimuksen aikaansaamiseksi. Itse olin vahvasti mukana maassamme, kun yleisohjeista laadittiin Kohti yhteiskuntaa kaikille- vammaispoliittinen ohjelma 1995 ja myöhemmin Vanen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO sai alkunsa. VAMPOsta oli kappaleita myös pääministeri Vanhasen ja Jyrki Kataisen hallitusohjelmissa.

 YK hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan joulukuussa 2006. Sopimus tuli kansainvälisesti voimaan 3.5.2008, kun 20 jäsenvaltiota oli saattanut päätökseen sopimuksen kansalliset ratifiointitoimenpiteet. Suomi allekirjoitti sopimuksen ensimmäisten joukossa, mutta ratifiointia saatiin odottaa vielä 10 vuotta.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja muistutti Musiikkitalossa, että Suomessa ratifiointi kesti kauan, koska Suomessa haluttiin varmistaa, että lainsäädäntö kaikilta osin vastaa sopimuksen artikloita. Valmisteluvaiheessa oli monia tahoja (mm. ministeriöt) ja kukin halusi katsoa sopimusta vain omasta näkövinkkelistä, mikä osaltaan hidasti prosessia. Ulkoasianministeriö ryhtyi koordinoimaan sopimusta. Tuomioja kiitti vammaisjärjestöjä siitä, että ne pitivät koko ajan yllä painetta, jotta Suomi ratifioisi sopimuksen. Tässä painostuksessa olivat mukana mm. kaikki Vammaisfoorumin jäsenet (30 vammaisjärjestöä), Abilis, Fidida, Valtakunnallinen vammaisneuvosto jne. Hyvä asia! Tuomioja muistutti yhdenvertaisuudesta, osallisuudesta ja siitä, ettei ketään saa syrjiä. Hän piti tärkeänä myös sitä, että Suomi joutuu raportoimaan YK:lle säännöllisesti. Tuomioja toivoi myös kunnon resurssointia, jotta toimeenpano on mahdollista.

 

Eduskunnan Pikkuparlamentin edustalla juhlaa

Suuntasimme kulkumme Eduskunnan Pikkuparlamentin eteen, johon kokoontui yli 200 innokasta juhlijaa. Juhlakatoksessa oli monia nimekkäitä vammaisalan puhujia. Korva tarkkana kuuntelin mielenkiintoisia puheita ja tervehdyksiä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli saanut juhliin kutsun, muttei valitettavasti päässyt mukaan. Hän lähetti tervehdyksen, jossa pahoitteli, että kovin monta vuotta kului ratifiointiprosessissa. Hän toivoi, että nyt huolehditaan tehokkaasti sopimuksen toimeenpanosta, sillä ihmis- ja perusoikeudet kuuluvat kaikille.

Eduskunnan puhemies Marja Lohelakin iloitsi tästä tärkeästä päivästä. Hän pahoitteli sitä, että Suomessa tehdään asiat huolella ja näin saattaa asioiden valmisteluun kulua joskus liiankin kauan aikaa kuten juuri tässä sopimusprosessissa. Hän muistutti, että nyt sopimuksen toimeenpano edellyttää tarkkailua ja seurantaa. Hän muistutti myös, että ensi vuonna Suomi viettää itsenäisyytemme 100 vuotisjuhlaa, se on koko kansan juhla. ”Juhlitaan kaikki ensi vuonna yhdessä.”

 

Kymmenen vuoden prosessi on ohi

Kymmenen vuoden prosessi on ohi, sanoi Vammaisfoorumin puheenjohtaja Kalle Konkkölä.

 

30 päivää sitten kiikutettiin YK:n toimistoon New Yorkissa asiakirja siitä, että Suomessa eduskunta on vihdoin vahvistanut YK:n vammaissopimuksen. Kalle Könkkölä on ollut vahvasti mukana YK-sopimuksen luomisessa. Hän suuntasi katseen kymmenen vuoden päähän. Tuolloin vammaiset ihmiset voivat aivan eri tavalla osallistua yhteiskuntaan nyt. Liian usein vammaiset ovat jääneet syrjään. Hän ehdotti, että 10.6. olisi vammaisten ihmisten itsenäisyyspäivä. Hyvä idea! Sopii minulle, sehän on kaikkien Seppojen nimipäivä. Kalle kiitteli myös eduskuntaa, joka oli lopultakin päättänyt ratifioinnin voimaantulosta.

Merja Heikkonen puheenvuorossa

Valtakunnallisen vammaisneuvoston pääsihteeri Merja Heikkonen kertoi Valtakunnallisen vammaisneuvosto Vanen roolin muuttuvan. Vanesta tulee koordinaatioelin. Hän peräsi sitä, että  YK-sopimus on toimeenpantava kaikilla tasoilla niin, että vammaisista ihmisistä tulee kansalaisia yhteiskunnan kaikilla areenoilla. Hän muistutti vanhasta sloganista ”ei mitään meitä koskevaa ilman meitä”. Vammaisia ihmisiä ei voi enää sivuuttaa missään asioissa. Meidän vammaisten on pidettävä kiinni tästä osallisuuden näkökulmasta läpi yhteiskunnan, hän sanoi. Vammaisneuvostot ovat lakisääteisiä ensi vuonna. Merja innosti kaikkia jatkamaan vuoropuhelua.

Meitä ei pidä pelätä

Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Marianna Ohtonen haastatteli Koo Havumäkeä, joka on Lyhty ry:stä. Kalle kertoi, että nyt tuntuu hyvältä ja hän arvostaa päivää. Marianne tiedusteli, mitä on nyt muutettava. Koo sanoi, ettei ketään saa kiusata ja toivoi tavallisten ihmisten juttelevan vammaisille. ”Meitä ei pidä pelätä.” Kalle vaati myös tietoa ja pääsyä helposti nettiin. Kaikkein tärkeimmäksi asiaksi Koo Havumäki mainitsi itsemääräämisoikeuden. Viiden vuoden päästä hän uskoi, että vammaisia ihmisiä kunnioitetaan ja negatiiviset nettikommentit ovat taaksejäänyttä aikaa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä piti YK-sopimusta upeana, hurraa sille! Nyt sopimus auttaa tulkitsemaan myös vammaispalvelulakia. Hienoa on nyt myös yksilöllinen valitusoikeus. Hän sanoi, että yhdessä voimme edistää sopimuksen tunnettavuutta Suomessa. Ihmisoikeuskeskuksesta Sirpa Rautio kertoi, että nyt on perustettu komitea aivan näitä asioita varten.

Meitä on miljardi

Kuurojen liiton toiminnanjohtaja Markku Jokinen muisteli, miten mahtavaa oli 10 vuotta sitten, kun hän ja Liisa Kauppinen (entinen toiminnanjohtaja) tulivat YK:sta ulos. He totesivat, että pitkä valmisteluprosessi oli päättynyt ja YK oli hyväksynyt sopimuksen. Työ oli ollut intensiivistä ja vammaiset ihmiset oli otettu valmistelussa huomioon. Tunne oli siksi huikea. Markku valitteli, ettei ole Suomessa havainnut samaa henkeä. Monimuotoisuus on osa yhteiskuntaa. Tuolloin todettiin, että viittomakieli kuului ja kuuluu muiden kielten joukkoon.

Invalidiliiton YK-sopimus käyttöön! -käsikirja

Invalidiliiton lakimies Henrik Gustafsson muistutti, että vammaiset ihmiset eivät ole enää oman elämänsä sivustakatsojia. Asennetta vielä tarvitaan asioiden muuttamiseksi. Hän kertoi YK-vammaissopimus käyttöön- käsikirjasta, jonka Invalidiliitto on päivittänyt. Se on oivallinen työkalupakki artikloiden käsittelyyn ja sopimuksen läpikäyntiin. Hän muistutti artiklasta 33, jossa muistutetaan vammaisten ihmisten huomioon ottamisesta. Hän sanoi, että kilpailutuksessa ei pidä kilpailuttaa niitä sosiaalipalveluja, jotka menevät ihmisen iholle.

Sari Loijas Näkövammaisten liiton puheenjohtaja pitää sopimusta karttana. ”Aikoinaan vammaiset lähtivät vaeltamaan kohti oikeuksia. Nyt on päästy maaliin ja ollaan taas tienristeyksessä. Sopimus on saatava näkymään arjessa. Sopimus on tehtävä tunnetuksi. Huonolla toteutuksella olemme kohta rähmällämme. Ei kompastuta ensimmäiseen kiveen.”

Myös ruotsinkielinen Hanna Grandell piti lyhyen puheen ruotsiksi. Hän muistutti ruotsin kielen tärkeydestä sekä siitä, että sopimus on paperilla mustaa ja valkoista, nyt se on otettava haltuun.

Puheiden välissä oli musiikkiesityksiä mm. Kalle Salonen soitti sähköurkuja.

 

Tyttärentyttäreni sai monien muiden tavoin ilmapallon, jonka hän päästi ilmaan.

 

Kalle Könkkölä ja Merja Heikkonen  valmiina lähettämään ilmapallot taivaalle

 

 

 

Pyörätuolitaimia puistossa

 

Kuvataiteilija Jenny-Juulia Wallinheimo-Heimonen oli istuttanut pyörätuolitaimia. Hän löysi Mynämäeltä pyörätuolipensaan. Laji on kyllä vaatimaton, lähinnä on kyse kaupunkipyörätuolitaimista. Hän kuitenkin jalostaa taimia koko ajan. Hän istutti ne Pikkuparlamentin eteen. Täytyy sanoa, että olivat huolellisesti kasvatettuja ja selkeästi näyttivät pyörätuolin taimilta.

Juhlat jatkuivat Musiikkitalossa

Juhlat jatkuivat Musiikkitalossa. Sinne käveltiin Mannerheimintie ylittäen. Neiti 6v. ihmetteli, että hei, me mennään päin punaisia. Sanoin, että nyt on juhlapäivä ja poliisit näyttivät, että menkää vaan. Musiikkitalossa nostettiin juhlavasti maljat. Tuomioja piti puheen ja kuunneltiin musiikkia. Suomen evankelisluterilaisenkirkon edustajat toivottivat myös onnea tärkeänä päivänä.

Juhla oli ohi ja sateessa kuljimme kotiin. Mahtava päivä!

Rusetin tutustujaiset

1616 luku muistetaan 

Historian havinaa, Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys Rusetti ry järjesti tutustujaiset 1.6.16 Kampin palvelukeskuksessa. Hieno luku 1616! Kyllä tuo luku tullaan muistamaan.

Klo 13.00 nelisenkymmentä naista kohotti tervetuliaismaljan Rusetille. Toinen malja kohotettiin sille, että vihdoin viimein Suomi on ratifioinut YK:n vammaissopimuksen. YK-sopimuksen artikla 6 käsittelee vammaisia naisia! Tutustujaiset osuivat myös päivään, jolloin Suomessa juhlistettiin naisten äänioikeuden 110-vuotisjuhlaa. Juhlan aihetta kerrakseen.

Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia. Edustaja oli Naisjärjestöjen keskusliitosta, Kuurojen liitosta ja muista järjestöistä sekä muuten vain asiasta kiinnostuneita. Sali oli täynnä innokkaita eri-ikäisiä naisia. Naisten esittäytymiskierros osoitti, että kyllä löytyi salista osaamista, kyvykkyyttä ja erilaista kokemusta roppakaupalla. Tätä kyvykkyyttä pitää käyttää yhteiseksi iloksi ja hyödyksi.

 

 

Puolet porukasta tässä kuvassa

Minulle ja varmasti monelle muullekin Vammaisten naisten yhdistyksen perustaminen on ollut pitkään yksi unelma. Nyt oltiin jo porukalla yhdessä.

Miksi olemme olemassa? 

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vammaisten tyttöjen, naisten ja naiseksi itsensä tuntevien henkilöiden hyvinvointia, unelmien toteuttamista ja voimaantumista. Yhdistys edistää naisten osallisuutta kansallisesti ja kansainvälisesti. Yhdistys ottaa osaa myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yhdistyksen säännöt hyväksyttiin 23.3. 

 

Miksi Rusetti?

 

Mitä Rusetti kertoo? Rusetti on tyttömäinen ja naisellinen ja monimuotoinen, onhan rusetteja vaikka minkälaisia. Kun solmii rusetin, on tehtävä päätös solmia rusetti. Rusetti kertoo joustavuudesta, solmun saa helposti auki. Rusetti on siis monimuotoinen, päättäväinen, joustava ja taipuu kielelle kuin kielelle.

 Unelmia tarvitaan

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää unelmien toteutumista.

Kristiina Harju alustaa unelmista

Kristiina Harju alusti unelmista. Hän kertoi, että unelmat ovat ihmisen aitoja tarpeita, jotka kumpuavat syvältä. On hyvin tavallista, että erityisesti naiset unohtavat käsikirjoittaa omaa elämäänsä. Moni syrjäytynyt ei odota elämältä yhtään mitään. Unelmat antavat kuitenkin suunnan sille, mitä odottaa. Millaista elämä on, kun unelmista tuleekin totta.

Kristiina kertoi, että unelmiin tarvitaan sisäistä navigaattoria, joka ohjaa toimintaa kohti osoitetta ts unelmaa. Yleensä on vain niin, että pelkäämme muutosta. Miten suostuu siihen, että jokin voisi muuttua elämässä. Muutos on mahdollista, kun muutoksen mahdollisuus ja muutoksen valmius kohtaavat.

Tarvitaan annas kattoo-asennetta. On rohkeasti katsottava, mikä on hyvä elämä itselle. Niinpä jokainen joutui pohtimaan oma unelmaansa ja kirjoittamaan sen kortille. Käsilaukussa tai kassissa kortti muistuttaa omasta unelmasta. Unelmien toteutuminen lähtee toteutumaan siitä hetkestä, kun asia kirjoitetaan paperille. Elämässä on oltava unelmia. Sisäisen navigaattorin on tiedettävä mihin, osoitteeseen se pyrkii. Mihin kaikkeen 1.6.16 kirjoitetut unelmat johtavatkaan?

Unelmana pyhiinvaellusmatka

Vuosi sitten yhtenä unelmanani oli pyhiinvaellusmatka Santiago de Compostelaan. Tämän unelman toteutumisesta Aila Peräjoki esitti kuvakavalkadin. Olihan meitä mukana 7 innokasta vaeltajaa, joista kolme vammaista naista. Pyhiinvaellusmatka herätti tilaisuudessa paljon kysymyksiä. Matkastamme voi lukea blogista sitkeaseiloriseikkailee.

 Ideat yhteen, mitä Rusetti on parhaimmillaan

Lopuksi kerättiin ideoita siitä, mitä Rusetin tarkoituspykälä parhaimmillaan merkitsee. Ideoita tuli paljon. Kiitos kaikille niistä! Rusetin hallitus voi lähteä työstämään niitä eteenpäin. Hienoa, että ideat tulevat naisilta, ei ylhäältä alas annettuina.

Rusetti vaikuttaa

Pirkko Justander postittaa ministerien kirjeet

Yhdistys on ottanut jo kantaa Polioliiton kanssa pääministeri Sipilän hallituksen aikomuksesta poistaa vammaispalvelut yli 75 vuotiailta vammaisilta.

Rusetti lähetti tutustujaispäivän päätteeksi ministereille ”pissakirjeen”, jossa ministerien toivotaan taittavan matkaa vammaisten naisten mokkasiineissa. Rusetti halusi muistuttaa siitä, että vammaiset ihmiset tarvitsevat aina WC:ssä asioidessaan esteettömyyttä, apuvälineitä ja usein toisen henkilön apua. Kirjeen sisältö julkistetaan 10.6. 

 

 

 

 

Millä ajatuksin pyhiinvaellusmatkan jälkeen

  

Pappi kuoli pyhiinvaellusmatkalla

Melkein kaksi viikkoa on kulunut siitä, kun palasimme pyhiinvaellusmatkaltamme Santiago de Compostelaan. Naapuri kysyi, eikö pelottanut matkalla, olihan suomalainen pappi kuollut Espanjassa. Kaivoin uutiset 28.4. sattuneesta onnettomuudesta. ”eläkkeellä ollut 73-vuotias miespappi kuoli liikenneonnettomuudessa pappisliiton järjestämällä pyhiinvaellusmatkalla Portugalissa.” Ennen matkaa kuulin kyllä uutisen, mutta torjuin koko ajatuksen mielestäni. Nyt, kun olen ollut kotona, on ollut aikaa sulatella matkaa. Jotain tuollaista olisi aivan hyvin voinut sattua jollekin meistäkin. Pelottavaa, mutta totta. Enkeleitä, onko heitä? Ihan varmasti heitä oli matkan varrella. Aina, kun tarvitsimme apua, putkahti jostain tyhjästä ihminen auttamaan meitä. Nyt olen kiitollinen elämästä ja siitä, että tulimme yhtenä kappaleena ja hengissä kotiin.

Unelman todeksi tekeminen on vaikeaa

Mistä koko ajatus pyhiinvaelluksesta edes tuli? Luin pyhiinvaellusmatkan tehneiden tarinoita. Pyhiinvaelluksella ollut nainen innoitti minua lähtemään. Pikkuhiljaa ajatus alkoi elää päässäni. Unelma ei jättänyt minua rauhaan. Tarinat caminolta ja hienot valokuvat muokkasivat unelmaani. Ihan sattumoisin heitin ajatuksen Lehikoisen Sarille, joka innostui oitis. Apua, moneen otteeseen pohdiskelin itsekseni, haluanko todella sittenkään lähteä toteuttamaan unelmaa? Järki sanoi, että haloo, mieti vähän, pelkästään autolla ajaminen läpi Euroopan vilkkailla autobaanoilla on riski. En ole mikään rallikuski, vaikka kaasujalka painaakin. Entäpä vaellus pyörätuoleilla reitillä, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään? Ne, jotka olivat olleet vaelluksella, pudistelivat päätään kuultuaan aikomuksestamme.

Unelmasta tuli jonkinlainen fixide. Mielessä taistelivat kaksi eri ääripäätä: ”Tottahan toki tuo matka tehdään, unelmia pitää toteuttaa.” Toisaalta pääkopassa oli toinenkin ääni: ”Ei missään nimessä, järki käteen nainen ja realiteetit kehiin.”

Unelma konkretisoituu

Lopulta me kaksi innokasta naista ryhdyimme tuijottamaan karttaa ja lukemaan reittejä.  Oli pohdittava, mitä kaikkea on saatava aikaan, ennen kuin löydämme itsemme lopulta Santiago de Compostelan katedraalista. Lista oli tajuttoman pitkä ja tehtävää paljon. Tekijöitäkin oli vain Sari ja minä. Monenlaiset tunteet risteilivät päässäni etenkin silloin, kun näytti, ettei porukkaa saada kasaan. Oli vain uskottava ja luotettava siihen, että asiat toteutuisivat. Kun unelma konkretisoitui, tavoitteesta tuli selkeä. Ensimmäinen askel on aina vaikein. Ensimmäisen askeleen jälkeen, askel seuraa toista. Mieli rauhoittuu ja pystyy keskittymään asioihin, jotka vaativat toimenpiteitä. Lehikoisen Sarin päättäväisyys oli omiaan viemään unelmaamme eteenpäin. Uusi oli otettava mahdollisuutena. Päätimme myös sen, että kohtaamme kaiken uusin mielin ja aistein. Onneksi löytyi muitakin yhtä hulluja kuin me, rohkeita muttei tyhmänrohkeita.

Aistit auki ja mieli hereille

Kristiina Harjun kirjassa Kohti parasta on runo ”Tuleva on tuuleen kirjoitettu”: pieni pätkä siitä kuuluu näin:

Siis aistit auki, mieli hereille!

Vain hetki ja jo havaitset elämänpuhalluksen ihollasi.

Ota vihje vastaan, oivalla,

missä päin on seuraavan reittisi alku.

Tuuli suojelee sitä kunnioittavaa kulkijaa.

Totta, kun avaa aistit, mielikin herää. Elämänpuhallus tuntuu iholla! Oli mahtavaa kulkea caminolla ja ymmärtää, että sadat tuhannet ihmiset ennen minua satojen vuosien ajan ovat kulkeneet samaa reittiä. Jalanjälkiä on ollut valtava määrä ja jalanjäljissä erilaisia kokemuksia. Pyhiinvaeltajien sairaalat kertoivat tarinaa siitä, ettei vaellus ennenkään ollut helppoa. Ihmiset jäivät luostareihin keräämään voimia. Oli mahtavaa olla yksi muiden vaeltajien ketjussa, kokea jotain saamaa. mitä ihmiset ovat kokeneet ja kokevat, vaikkakin jokainen omalla tavallaan. Emme tarvinneet sairaalaa, mutta omia haasteita riitti meillekin joka päivälle. Matka opetti ottamaan haasteet vastaan ja löytämään ratkaisut.

Unelma ei ole sitä, mikä se mielikuvissa on

10.5. Santiagon Katedraalissa oli harras ja iloinen tunnelma. Entisaikaan ja vielä nykyisinkin monen pyhiinvaeltajan tärkein asia on nähdä pyhä kaupunki ja Pyhän Jaakobin hauta. Minulle katedraali oli paikka, jossa selkeästi koin saavuttaneeni jotain. Katedraali konkretisoi unelman täyttymisen. Caminon kulkeneet papit pitivät messun. He onnittelivat pyhiinvaeltajia siunaten meitä. Kaikki mukana olijat tervehtivät ja onnittelivat toisiaan. Olimme kaikki onnistuneet omilla caminoillammme. Unelmanamme oli kelata 100 kilometriä Sarriasta Santiago de Compostelaan. Unelma ei toteutunut aivan sellaisena kuin se mielikuvituksessani oli. Jyrkät mäet tekivät alkureissusta liian vaarallisen. Elämys ja kokemus matkasta kuitenkin tuli.  Tuskinpa unelmat koskaan toteutuvatkaan aivan sellaisena kuin niiden ajattelee toteutuvan. Hyvä niin, olosuhteet muokkaavat unelmasta todenmukaisen. Elämä on! Joustoa pitää löytyä joka hetki eikä kaavoihinsa voi jämähtää. On uskaltauduttava rohkeasti hyppäämään uuteen ja tuntemattomaan. Kun matka on tehty, on hyvä tunne. Uskalsinpas taas kerran lähteä toteuttamaan unelmaani. Unelma ei olisi ollut mahdollista ilman kannustajia ja tukijoita sekä hyvää porukkaa.

Kiitollinen elämästä

Kuva caminolta

Kuva Keskuspuistosta

Hehkutin pyhiinvaellusmatkalla reitin upeata luontoa, vanhoja kyliä, kaarevia siltoja ja estetiikkaa. Aistit ovat edelleen auki. Ihmettelen, miten upea on kotini vieressä oleva Keskuspuisto, miten kaunis on koivunrunko, miten luonto on puhjennut kukkaan ja vihreys salpaa suorastaan hengen. On mentävä kauas, jotta osaa nähdä lähellä olevan kauniin.

Ei tullut oikeastaan ajatelleeksi sitäkään, miten huolissaan rakkaat ihmiset olivat olleet. Huoli siitä, miten selviäisimme koko matkasta, oli heillä koko ajan mielessä. Meillä taisi olla pää pilvissä ja omaisillamme jalat tukevasti maassa. Hienoa oli kuitenkin se, että he kannustivat meitä kaikesta huolimatta toteuttamaan unelmaamme.

Matka on pannut ajattelemaan monia asioita. On tärkeää, että voi tehdä asioita, joilla on itselleen merkitystä. Asioitten ei tarvitse olla edes suuria, kunhan itsellä tapahtuu oivallusta ja oppimista.

 

Kyllä pyhiinvaellusmatka kannatti tehdä, se avasi jälleen kerran silmiä näkemään vanhassa uutta ja olemaan kiitollinen itse elämästä.

Uusi kuntoutusympäristö Validia Kuntoutus Helsingissä

 

Validia Kuntoutus Helsinki kehityksen kärjessä

Neljä päivää siitä, kun kotiuduin pyhiinvaellukselta, pääsin osallistumaan mielenkiintoiseen tapahtumaan torstaina 19.5.2016. Validia Kuntoutus Helsinki avasi uuden kuntoutusympäristön. Jo viime vuonna näin kuvia uusista kuntoutusteknologian laitteista. Muistan jo silloin olleeni innostunut asiasta.

Validia Kuntoutus Helsingissä harjoitellaan nyt kuntoutusteknologian uusimmilla laitteilla. Laitteissa on pelejä ja virtuaalimaisemia, jotka innostavat liikkumaan. Laitteilla voi harjoitella esimerkiksi käden- ja sormien liikkeitä, tasapainoa, seisomista ja kävelyä. Lisäksi pelit, kuvat ja muodot herättelevät aisteja, hahmottamista ja motivaatiota. Laitteet on kehittänyt ja valmistanut Tyromotion ja hankkeesta on vastannut Dr. Alexander Kollreider, (Founder) CTO/CSO. Oli mukavaa kuulla, kun Alexander Kollreider kertoi, ettei missään muualla maailmassa ole juuri näitä laitteita. Nyt laitteita käytetään Validia Kuntoutus Helsingissä ja tavoitteena on myös kerätä kokemuksia. Näiden kokemusten pohjalta edelleen kehitetään ohjelmia ja kuntoutusteknologiaa. Invalidiliiton Validia Kuntoutus Oy on siis kehityksen kärjessä maailmalla. WAU!

Koukuttavaa harjoitusta

Pääsin itsekin kokeilemaan kuntoutusteknologiaa hyödyntäviä laitteita.

Ohjelmat olivat koukuttavia ja niiden seuraamisessa unohti, että samaan aikaan harjoitutti milloin rannetta milloin sormia. Mielenkiinto pysyi ohjelmassa, joka tempasi mukaansa. Esim. rannetta harjoituttavassa ohjelmassa piti kanan käydä nappasemassa eri asennoista matoja. Sinänsä yksinkertaisten ohjelmien taustalla on tarkkaan suunniteltua ranteen kuntoutusharjoitusta. Voin kuvitella, ettei kuntoutus välttämättä olekaan enää puuduttavaa ja ikävää. Laitteet dokumentoivat myös edistymisen.

Pirjo Kauppinen kokeilee sorminäppäryyttä mittaavaa laitetta

Tänä päivänä kuntoutuksen vaikuttavuus on tärkeää paitsi maksajille myös kuntoutujalle itselleen. Maksaja-asiakas haluaa rahoilleen vastinetta.

 

 

 

Kuntoutujan näkökulmasta taas on äärimmäisen motivoivaa huomata, miten harjoitukset edistävät vaikkapa sorminäppäryyttä tai silmän ja käden koordinaatiota. Terapeutti voi todentaa asiakkaan edistymisen aina siitä hetkestä, kun hän aloittaa harjoitukset. Lisäksi yksi terapeutti voi ohjata useita kuntoutujia yhtaikaa. Yhteisöllisyys lisääntyy. Kun kokeilimme laitteita, salissa kuului innostuneita huutoja.  Kuntoutuslaitteita käyttivät myös innokkaat pikkupojat.

 

Laitteet soveltuvat myös kaikenikäisille; yhtä innostuneita olivat niin pikkupojat kuin minäkin.  

Pihnala-salissa menemme rohkeasti eteenpäin

Tuo uusi kuntoutusympäristö on ns. Pihnala-salissa. Mikä kunnianosoitus! Validia Kuntoutus Helsingissä on kabinetit Vilkkoselle ja Aaltoselle (entiset puheenjohtajat), Alarannalle (entinen johtaja ja ylilääkäri) sekä minulle. Koska Sali on nimetty minun mukaani ja olen sattunut syntymään Tanzaniassa, Itä-Afrikassa, on salin slogan swahiliksi Tutasonga mbele = Menemme rohkeasti eteenpäin.

Minua on aina kannustettu menemään rohkeasti eteenpäin elämässä. On hienoa, että huippumoderni robotiikkaan perustuva kuntoutusteknologinen ympäristö rohkaisee kuntoutujia eteenpäin kuntoutumisen polulla. Liiton arvo rohkeus näkyy myös liiton kuntoutuksessa, huipputeknologian saralla suoraan maailmankärkeen.

Pihnala-salin seinällä on afrikkalaista tunnelmaa. Validia Ammattiopiston opiskelija Roni Faaler oli tehnyt upean graffitin. Graffitin viestinä on Tutasonga mbele. Graffiti soveltuu hyvin paitsi seinälle, pöytätabletiksi ja muuntuu myös silmälasien putsausliinaankin.

 



Menemme rohkeasti eteen päin; Roni Faalerin graffiti.



 

Paikalla kuntoutusympäristön avajaisissa oli yhteistyökumppaneita, Valida Kuntoutus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen ja vt toimitusjohtaja Kristiina Silver, liittohallitus ja tottahan toki Invalidiliiton pääjohtaja ja viestintäjohtaja.

 

 

Kiitos vielä kerran kunnianosoituksesta ja kiitos Roni Faaler.

Pyhiinvaellukselle apuvälinein

 

Mitä apuvälinein kulkevan vammaisen ihmisen on otettava huomioon

Keiden kanssa vaellukselle

Joku kysyi Pyhiinvaeltajien facebookissa, voiko hän lähteä pyörätuolia käyttävän ystävänsä kanssa pyhiinvaellusmatkalle. Ehdoton vastaukseni on: ”ei kaksistaan”. Reitti on niin haastava, että mukana on oltava enemmän kuin yksi avustaja tai yksi. Kannattaa varmistaa myös se, maksaako kunta avustajan palkan, majoituksen ja päivärahaa. Avustajasopimuksetkin ovat hyvin erilaisia, samoin käytännöt eri kunnissa. Lisäinfoa avustajien käytöstä ulkomaanmatkoilla saat Heta-liiton (Henkilökohtaisten avustajien työnantajienliitto ry) sivuilta.

Yhden kävelevän ihmisen varassa ei pyörätuolia käyttävän kannata lähteä matkaan. Monet mäet ovat niin jyrkkiä, että työntäjä saa tehdä kaikkensa auttaakseen toisen mäen päälle. Samoin alamäet voivat olla epätasaisia, täynnä pieniä kiviä tai hiekkaa. Silloin yhden avustajan voimat eivät riitä pitämään pyörää tai pyörätuolia turvallisesti tiellä. Avustajalla on oltava myös tukevat vaelluskengät, jotka pitävät mäessä kuin mäessä.  

Vaelluksen viimeisetkin sata kilometriä Sarriasta Santiago de Compostelaan ovat haastavia. Kaksi ensimmäistä parinkymmenen kilometrin pätkää Sarriasta ja Portomarinista ovat apuvälinein liikkuville mahdottomia. Kokeilimme lähtöä Sarriasta ja melkein pääsin hengestäni. Kävelevät vammaiset voivat selviytyä reitistä, mutta liikkumisen apuvälineitä käyttäville reitti on mahdoton.

Varaudu yllätyksiin

Matkan varrella tulee koko ajan yllätyksiä vastaan: hiekkatie päätyy sillalle, jossa pyörätuolin pyörät voivat solahtaa sillan lautojen rakoon tai sillalle on 25 sentin korkeusero tiestä. Hiekkatiet muuttuvat sateessa liejuisiksi ja vaikeakulkuisiksi. Vesivirrat muokkaavat hiekkateitä niin, että kivikasoja on eripuolilla teitä ja vesiurat estävät liikkumisen. Tämä vaikeuttaa liikkumista etenkin alamäissä. Tiet ovat myös täynnä erilaisia oksanpätkiä metsissä. Monet reitit kulkevat vanhojen kylien läpi, jolloin tiet on rakennettu erikokoisista laattakivistä. Sähkökäyttöisellä pyörätuolilla meno on vakaampaa ja helpompaa. Manuaalipyörätuolin kanssa liikkuvan on koko ajan katsottava, että pyörät kulkevat suhteellisen tasaisesti eivätkä etupyörät jää laattakivetysten väliin.

Turvallista menoa maantiellä

Sari Lehikoinen liikkui sähkökäyttöisellä pyörätuolilla. Useat metsätaipaleet, jotka soveltuivat minulle manuaalipyörätuolin käyttäjälle, olivat hänelle mahdottomia. Maantiellä oli kuitenkin turvallista liikkua. Peräjoen Aila kulki aina vaarallisimmissa paikoissa punaisen kepin kanssa. Näin kiinnitettiin autoilijoiden huomio. Itselläni oli kauas näkyvä keltainen turvaliivi. Tienpientareella oli useimmiten riittävän leveä väylä pyörälle ja sähkärille. Maanteillä oli runsaasti varoituskolmioita, joilla varoitettiin siitä, että maantiellä on pyhiinvaeltajia.

Millä pelillä liikkumaan

Sähkökäyttöinen pyörätuoli oli hyvä peli myös ylämäissä. Oli hyvä pitää kiinni Sarin sähkäristä ja niin posotettiin ylämäki turvallisesti ylös. Tätä ei varmaankaan ole luvallista tehdä, mutta näin nyt toimittiin. Helpottihan sähkäri omaa kulkuani jyrkissä ylämäissä.  Marja Pelkosen kolmipyörä toimi maantiellä, mutta oli haastava metsätaipaleilla niin ylä- kuin jyrkissä alamäissä. Itse hyppäsin kaikissa alamäissä kävelemään kahden kepin varaan, kun Tiina Kröger otti pyörätuolini haltuun. Minulla oli mukana myös strikkeri, mutta se oli vaarallinen peli, kun ylä- ja alamäkiä oli niin runsaasti. Pienet kivet vaikuttivat siihen, että ohjattavuus vaikeutui eivätkä jarrut pitäneet.

Galicia on sadealuetta

Sateella liikkuminen oli tietysti kaikin puolin haastavaa. Galiciassa sataa usein ja paljon. Siksi hyvät sadevarusteet ovat kullan arvoiset. Pelkosen Marjalla oli pyöräilijöille tarkoitetut sadevarusteet, jotka toimivat hyvin. Itselläni oli hyvät ja hengittävät housut, HAI-nilkkurisaappaat (voi suositella kaikille) ja tuulen sekä sateenkestävä takki. Takki ei kuitenkaan pitänyt rankkasateita, joten kannattaa kiinnittää huomiota tähän ja varmistaa puseron/takin veden pitävyys. Vammaisten ihmisten ongelmana on kunnon saappaiden löytäminen. Huomasimme, että hätätilassa muovipussit toimivat oivallisina sadesuojina.

Kelatessa pyöräilyhanskat kastuivat litimäriksi, jolloin myös pito alamäissä heikkeni. Oli aina varmistettava, että takana on ihminen jarruttamassa. Mukana oli oltava useammat kelaushanskat. Pyöräilyhanskoihin on syytä kiinnittää muutenkin huomiota. Itselläni hanskoissa oli monenlaisia geelisuojauksia. Alamäissä pidon oli oltava kova, ja ohuilla hanskoilla kädet olisivat takuuvarmasti palaneet. Repussa piti olla lisäksi monenlaista vaihtovaatetta. Etua oli, että puserot, housut ja sadevarusteet olivat kevyitä ja nopeasti kuivuvia.

Sähkärin ohjaus oli suojattava sateelta. Itse suojasin myös pyörätuolin tyynyn. Tyyny työnnettiin muovipussiin ja tiukat jeesusteipit ympärille. Pienenä vaarana oli se, että tyyny liukui alamäissä eteenpäin. Oli muistettava työntää tyyny oikeaan asentoon, jotta ei itse liukunut tyynyn mukana pyörätuolista. Sateella oli silmälasit pistettävä taskuun. Sadepisarat estivät kokonaan näkyvyyden rilleillä. Kaiken kaikkiaan on otettava huomioon se, että vaelluksella voi sataa ja rankasti. Sateenvarjoista ei tietenkään ole apua apuvälinein liikkuville. Märät vaatteet oli jätettävä ulos niille varatuille paikoille. Onneksi baareja ja ”invavessoja” löytyi. Vessat olivat pieniä ja baareihin oli kynnyksiä tai portaita. Luiskat olivat liian kapeita tai liian jyrkkiä. Onneksi vaelluksella löytyi myös esteettömiä invavessoja. Kuljetimme mukanamme ns. naisten sorsaa eli Ireneä. Puskapissit olisivat olleet mahdottomia.

Vettä ja syötävää riittävästi mukana

Päivävaellukselle jokaisella oli mukanaan reppu. Juotavaa piti olla kaiken aikaa saatavilla. Majapaikassa ja autossa odottivat viiden litran pönikät. Ohje oli, että vettä oli juotava kahdesta kolmeen litraan päivässä. Ylämäkiä kelatessa auringonpaisteella oli juotava koko ajan. Espanjassa voi juoda vesijohtovettä, mutta kyläkaivojen osalta on katsottava, onko kyseessä juomakelpoinen vesi. Repussa piti tietysti olla jotain evästä; proteiinipatukkaa, sämpylää tai hedelmää.

Mitä muuta huomioitavaa

Kukkaro oli oltava mukana, koska baarien vessoja saivat ilmaiseksi käyttää vain asiakkaat. Muuten käynti maksoi 50 sentistä euroon. Baarien omistajat olivat vihaisia, ellet juonut kahvia tai antanut senttejä. Repussa kulki myös pyhiinvaelluspassi, johon kerättiin leimoja vaellukselta. Leimoja sai metsätaipaleella kioskeista tai rakennuksista, jossa luki albergue. Baareja tai ruokapaikkoja oli vähän väliä. Ainoa asia, joka piti muistaa, oli siesta. Useimmat baarit sulkivat ovensa klo 13.-17.00 välillä. Moni baari ymmärsi olla onneksi auki.

Autot ja puhelimet turvasivat liikkumisen

Espanjassa ei voi vuokrata käsihallintalaitteista ja automaattivaihteista autoa. Siksi meillä oli mukana kaksi henkilöautoa, jolla kuljettiin alkulähtöpaikkaan ja taas illalla takaisin majapaikkaan. Autot oli huollettava Suomessa lähtökuntoon. Oli varmistettava myös se, miten toimittaisiin, jos jotain tapahtuisi. Autoliiton jäsenyys ja Citroenin liikenneturva sekä täysvakuutukset lisäsivät turvallisuutta. Autot olivat välttämättömiä myös apuvälineitten kuljettamiseen. Vaelluksella oli hyvä soittaa, että nyt ei selvitä, tulkaa hakemaan.  Eurooppalainen ajokortti oli myös mukana sekä valtakirjat, että tukijoukot saivat käyttää autojamme.

Autossa tarvittiin paikkojen etsimiseen navigaattoria, Ipadin karttaohjausta ja karttaa. Navigaattori meni usein sekaisin uusista teistä tai tieremonteista. Yhtaikaa oli kaupungeissa tuijotettava opasteita, kuunneltava navigaattoria ja varmistettava vielä Ipadista oikea suunta. Kartturin homma oli vaativa ajurin työstä puhumattakaan.

Tietulleja osui olemaan matkan varrella useita. Niistä ei vammaisena selviä, ellei sitten käytä pankkikorttia maksamiseen tai avustaja toimi käsinä.

 

Puhelinkin oli tarpeellinen. Puhelimitse pidimme yhteyttä toisiimme ja varmistimme, että kaikki vaelluksella oli hyvin. Pääsääntöisesti kannatti kulkea kimpassa.

Eurooppalainen sairausvakuutuskortti (www.kela.fi) oli tietysti mukana. KELA:n myöntämällä ilmaisella kortilla EU-alueella matkustava saa akuutissa sairastapauksessa sairaanhoitopalveluja samoin maksuin ja menettelyin kuin ko maan asukkaat. Sen saaminen oli helppoa, soitto Kelaan ja kortin toimitus kesti kaksi viikkoa.

 

Mukaan tarvittiin pyörätuolinpaikkausvälineet, työkalupakki ja vahva pyörätuolipumppu. Kiitos Saaren Leenalle, että pumppu tuli häneltä lainaan. Mitään ei onneksi tarvittu.

Aurinkokin sentään paistoi

Leveälierinen hattu oli toimiva niin sateessa kuin auringossa. Aurinkolasit olivat välttämättömät, koska ilma oli kirkas. Aurinkovoidetta +50 oli oltava mukana varmuuden vuoksi. Kahtena päivänä lämpötila oli +30C.

 

Jalkojen ja käsien hoitovälineet (urheiluteippiä, geeliä, siteitä, rasvaa, rakko- laastaria, talkkia, pienet sakset, pinsetit). Yllättävän hyvin kädet säästyivät kaikilta. Kävelevien osalta oli mukana myös ensiapulaukku. Moni kävelevä tuli vaelluksella vastaan joko jalka tai käsi  paketissa.

Kuvia pitää ottaa ja tarinaa taittaa

 

Mukana oli kamera ja videolaitteet, Ipad ja kannettava tietokone. On otettava huomioon, että monessa paikassa wifi oli niin heikko, ettei esim. blogin kirjoittamisesta samantien tullut mitään. Gmailiinkaan ei päässyt.

 

Pyhiinvaellustodistus, credencial del peregrino

 

Pyhiinvaeltajatodistus edellytti pyhiinvaelluspassia ja passia. Hakupaikka sijaitsi sivukadulla lähellä katedraalia. Jonotukseen kannattaa varata aikaa runsaasti. Todistuksen kirjoittamiseen kuluu pari tuntia. Se on haettava myöhemmin toimistosta. Aila Peräjoki kulki jonon ohi ja sai todistukset mukaansa saman tien. Kaikki, jotka saavat todistuksen, voivat osallistua seuraavan päivän messuun. Englanninkielinen messu on joka päivä klo 10.30 ja espanjankielinen messu klo 13.00. Messussa mainitaan kaikki ne kansallisuudet, jotka ovat saaneet edellisenä päivänä todistukset. Mieleen jäävä tilaisuus ainakin minulle.

Majoitus

 

Majapaikat ovat pääsääntöisesti esteellisiä. Eräässä esteettömässä majapaikassa oli varattu paikkoja myös vammaisille. Samassa huoneessa oli kymmeniä ihmisiä. Oma ratkaisumme oli lähes esteetön talo, jossa oli mukava viettää iltaa. Vammaisina ihmisinä tarvitsemme luiskia, suihkutuoleja ja happirikastetta jne. jne. Olisi ollut rasittavaa joka aamu pakata ja illalla purkaa kamoja uudessa kohteessa. Pysyvässä majapaikassa tiesi, että pääsee esteettömästi suihkuun ja liikkumaan talossa.

 

Ruokailu

Ostimme yhteisesti aamiais- ja iltapalatarvikkeet ja yhdessä tapahtui myös valmistus. Pyhiinvaeltajan 8-10 euroa maksava lounas kannatti nauttia kerran päivässä. Samoin nautimme taipaleella kahvit joko termospullosta tai matkan varrella olevasta baarista. Syöminen riippui vaelluksen pituudesta, oliko kyseessä esim. 8-10 kilometrin lenkki vai mahdottomaksi todettu pistäytyminen reitillä.

Ennakkoluulottomuutta ja seikkailumieltä

Kaiken kaikkiaan reissaaminen edellytti hyviä hermoja, pitkää pinnaa ja seikkailumieltä. Eksyminen uudessa kohteessa oli paremminkin sääntö kuin poikkeus. Joustavuutta tarvittiin joka lähtöön, koska mikään ei toiminut alkuperäisen ajatuksen mukaisesti. Oli otettava vastaan se, mitä kulloinkin tuli.

Kommuunielämä oli mielenkiintoista, mutta vaatii toisten huomioon ottamista ja yhteisiä pelisääntöjä. Kuka laittaa sapuskaa aamulla, kuka tiskaa jne.? On löydettävä myös oma tapa kietoutua omaan yksityisyyteensä pieneksikin hetkeksi. Jos olisi majoittunut yleisiin majoituksiin, ei yksityisyydestä olisi ollut mitään tietoa. Huumoria ja vuorovaikutustaitojakin tarvittiin. 

Ryhmässämme oli monenmoista osaamista, jota tarvittiin. Joku tiesi kaiken autoista, toinen veti aamunavauksen. Tiimimme oli osaava ja monipuolinen. Olen kiitollinen, että matka onnistui ja olemme nyt monin verroin kokeneempia. Olemmehan olleet mukana jossain sellaisessa, jota ei elämässä montaa kertaa tee.