Pyhiinvaellukselle apuvälinein

 

Mitä apuvälinein kulkevan vammaisen ihmisen on otettava huomioon

Keiden kanssa vaellukselle

Joku kysyi Pyhiinvaeltajien facebookissa, voiko hän lähteä pyörätuolia käyttävän ystävänsä kanssa pyhiinvaellusmatkalle. Ehdoton vastaukseni on: ”ei kaksistaan”. Reitti on niin haastava, että mukana on oltava enemmän kuin yksi avustaja tai yksi. Kannattaa varmistaa myös se, maksaako kunta avustajan palkan, majoituksen ja päivärahaa. Avustajasopimuksetkin ovat hyvin erilaisia, samoin käytännöt eri kunnissa. Lisäinfoa avustajien käytöstä ulkomaanmatkoilla saat Heta-liiton (Henkilökohtaisten avustajien työnantajienliitto ry) sivuilta.

Yhden kävelevän ihmisen varassa ei pyörätuolia käyttävän kannata lähteä matkaan. Monet mäet ovat niin jyrkkiä, että työntäjä saa tehdä kaikkensa auttaakseen toisen mäen päälle. Samoin alamäet voivat olla epätasaisia, täynnä pieniä kiviä tai hiekkaa. Silloin yhden avustajan voimat eivät riitä pitämään pyörää tai pyörätuolia turvallisesti tiellä. Avustajalla on oltava myös tukevat vaelluskengät, jotka pitävät mäessä kuin mäessä.  

Vaelluksen viimeisetkin sata kilometriä Sarriasta Santiago de Compostelaan ovat haastavia. Kaksi ensimmäistä parinkymmenen kilometrin pätkää Sarriasta ja Portomarinista ovat apuvälinein liikkuville mahdottomia. Kokeilimme lähtöä Sarriasta ja melkein pääsin hengestäni. Kävelevät vammaiset voivat selviytyä reitistä, mutta liikkumisen apuvälineitä käyttäville reitti on mahdoton.

Varaudu yllätyksiin

Matkan varrella tulee koko ajan yllätyksiä vastaan: hiekkatie päätyy sillalle, jossa pyörätuolin pyörät voivat solahtaa sillan lautojen rakoon tai sillalle on 25 sentin korkeusero tiestä. Hiekkatiet muuttuvat sateessa liejuisiksi ja vaikeakulkuisiksi. Vesivirrat muokkaavat hiekkateitä niin, että kivikasoja on eripuolilla teitä ja vesiurat estävät liikkumisen. Tämä vaikeuttaa liikkumista etenkin alamäissä. Tiet ovat myös täynnä erilaisia oksanpätkiä metsissä. Monet reitit kulkevat vanhojen kylien läpi, jolloin tiet on rakennettu erikokoisista laattakivistä. Sähkökäyttöisellä pyörätuolilla meno on vakaampaa ja helpompaa. Manuaalipyörätuolin kanssa liikkuvan on koko ajan katsottava, että pyörät kulkevat suhteellisen tasaisesti eivätkä etupyörät jää laattakivetysten väliin.

Turvallista menoa maantiellä

Sari Lehikoinen liikkui sähkökäyttöisellä pyörätuolilla. Useat metsätaipaleet, jotka soveltuivat minulle manuaalipyörätuolin käyttäjälle, olivat hänelle mahdottomia. Maantiellä oli kuitenkin turvallista liikkua. Peräjoen Aila kulki aina vaarallisimmissa paikoissa punaisen kepin kanssa. Näin kiinnitettiin autoilijoiden huomio. Itselläni oli kauas näkyvä keltainen turvaliivi. Tienpientareella oli useimmiten riittävän leveä väylä pyörälle ja sähkärille. Maanteillä oli runsaasti varoituskolmioita, joilla varoitettiin siitä, että maantiellä on pyhiinvaeltajia.

Millä pelillä liikkumaan

Sähkökäyttöinen pyörätuoli oli hyvä peli myös ylämäissä. Oli hyvä pitää kiinni Sarin sähkäristä ja niin posotettiin ylämäki turvallisesti ylös. Tätä ei varmaankaan ole luvallista tehdä, mutta näin nyt toimittiin. Helpottihan sähkäri omaa kulkuani jyrkissä ylämäissä.  Marja Pelkosen kolmipyörä toimi maantiellä, mutta oli haastava metsätaipaleilla niin ylä- kuin jyrkissä alamäissä. Itse hyppäsin kaikissa alamäissä kävelemään kahden kepin varaan, kun Tiina Kröger otti pyörätuolini haltuun. Minulla oli mukana myös strikkeri, mutta se oli vaarallinen peli, kun ylä- ja alamäkiä oli niin runsaasti. Pienet kivet vaikuttivat siihen, että ohjattavuus vaikeutui eivätkä jarrut pitäneet.

Galicia on sadealuetta

Sateella liikkuminen oli tietysti kaikin puolin haastavaa. Galiciassa sataa usein ja paljon. Siksi hyvät sadevarusteet ovat kullan arvoiset. Pelkosen Marjalla oli pyöräilijöille tarkoitetut sadevarusteet, jotka toimivat hyvin. Itselläni oli hyvät ja hengittävät housut, HAI-nilkkurisaappaat (voi suositella kaikille) ja tuulen sekä sateenkestävä takki. Takki ei kuitenkaan pitänyt rankkasateita, joten kannattaa kiinnittää huomiota tähän ja varmistaa puseron/takin veden pitävyys. Vammaisten ihmisten ongelmana on kunnon saappaiden löytäminen. Huomasimme, että hätätilassa muovipussit toimivat oivallisina sadesuojina.

Kelatessa pyöräilyhanskat kastuivat litimäriksi, jolloin myös pito alamäissä heikkeni. Oli aina varmistettava, että takana on ihminen jarruttamassa. Mukana oli oltava useammat kelaushanskat. Pyöräilyhanskoihin on syytä kiinnittää muutenkin huomiota. Itselläni hanskoissa oli monenlaisia geelisuojauksia. Alamäissä pidon oli oltava kova, ja ohuilla hanskoilla kädet olisivat takuuvarmasti palaneet. Repussa piti olla lisäksi monenlaista vaihtovaatetta. Etua oli, että puserot, housut ja sadevarusteet olivat kevyitä ja nopeasti kuivuvia.

Sähkärin ohjaus oli suojattava sateelta. Itse suojasin myös pyörätuolin tyynyn. Tyyny työnnettiin muovipussiin ja tiukat jeesusteipit ympärille. Pienenä vaarana oli se, että tyyny liukui alamäissä eteenpäin. Oli muistettava työntää tyyny oikeaan asentoon, jotta ei itse liukunut tyynyn mukana pyörätuolista. Sateella oli silmälasit pistettävä taskuun. Sadepisarat estivät kokonaan näkyvyyden rilleillä. Kaiken kaikkiaan on otettava huomioon se, että vaelluksella voi sataa ja rankasti. Sateenvarjoista ei tietenkään ole apua apuvälinein liikkuville. Märät vaatteet oli jätettävä ulos niille varatuille paikoille. Onneksi baareja ja ”invavessoja” löytyi. Vessat olivat pieniä ja baareihin oli kynnyksiä tai portaita. Luiskat olivat liian kapeita tai liian jyrkkiä. Onneksi vaelluksella löytyi myös esteettömiä invavessoja. Kuljetimme mukanamme ns. naisten sorsaa eli Ireneä. Puskapissit olisivat olleet mahdottomia.

Vettä ja syötävää riittävästi mukana

Päivävaellukselle jokaisella oli mukanaan reppu. Juotavaa piti olla kaiken aikaa saatavilla. Majapaikassa ja autossa odottivat viiden litran pönikät. Ohje oli, että vettä oli juotava kahdesta kolmeen litraan päivässä. Ylämäkiä kelatessa auringonpaisteella oli juotava koko ajan. Espanjassa voi juoda vesijohtovettä, mutta kyläkaivojen osalta on katsottava, onko kyseessä juomakelpoinen vesi. Repussa piti tietysti olla jotain evästä; proteiinipatukkaa, sämpylää tai hedelmää.

Mitä muuta huomioitavaa

Kukkaro oli oltava mukana, koska baarien vessoja saivat ilmaiseksi käyttää vain asiakkaat. Muuten käynti maksoi 50 sentistä euroon. Baarien omistajat olivat vihaisia, ellet juonut kahvia tai antanut senttejä. Repussa kulki myös pyhiinvaelluspassi, johon kerättiin leimoja vaellukselta. Leimoja sai metsätaipaleella kioskeista tai rakennuksista, jossa luki albergue. Baareja tai ruokapaikkoja oli vähän väliä. Ainoa asia, joka piti muistaa, oli siesta. Useimmat baarit sulkivat ovensa klo 13.-17.00 välillä. Moni baari ymmärsi olla onneksi auki.

Autot ja puhelimet turvasivat liikkumisen

Espanjassa ei voi vuokrata käsihallintalaitteista ja automaattivaihteista autoa. Siksi meillä oli mukana kaksi henkilöautoa, jolla kuljettiin alkulähtöpaikkaan ja taas illalla takaisin majapaikkaan. Autot oli huollettava Suomessa lähtökuntoon. Oli varmistettava myös se, miten toimittaisiin, jos jotain tapahtuisi. Autoliiton jäsenyys ja Citroenin liikenneturva sekä täysvakuutukset lisäsivät turvallisuutta. Autot olivat välttämättömiä myös apuvälineitten kuljettamiseen. Vaelluksella oli hyvä soittaa, että nyt ei selvitä, tulkaa hakemaan.  Eurooppalainen ajokortti oli myös mukana sekä valtakirjat, että tukijoukot saivat käyttää autojamme.

Autossa tarvittiin paikkojen etsimiseen navigaattoria, Ipadin karttaohjausta ja karttaa. Navigaattori meni usein sekaisin uusista teistä tai tieremonteista. Yhtaikaa oli kaupungeissa tuijotettava opasteita, kuunneltava navigaattoria ja varmistettava vielä Ipadista oikea suunta. Kartturin homma oli vaativa ajurin työstä puhumattakaan.

Tietulleja osui olemaan matkan varrella useita. Niistä ei vammaisena selviä, ellei sitten käytä pankkikorttia maksamiseen tai avustaja toimi käsinä.

 

Puhelinkin oli tarpeellinen. Puhelimitse pidimme yhteyttä toisiimme ja varmistimme, että kaikki vaelluksella oli hyvin. Pääsääntöisesti kannatti kulkea kimpassa.

Eurooppalainen sairausvakuutuskortti (www.kela.fi) oli tietysti mukana. KELA:n myöntämällä ilmaisella kortilla EU-alueella matkustava saa akuutissa sairastapauksessa sairaanhoitopalveluja samoin maksuin ja menettelyin kuin ko maan asukkaat. Sen saaminen oli helppoa, soitto Kelaan ja kortin toimitus kesti kaksi viikkoa.

 

Mukaan tarvittiin pyörätuolinpaikkausvälineet, työkalupakki ja vahva pyörätuolipumppu. Kiitos Saaren Leenalle, että pumppu tuli häneltä lainaan. Mitään ei onneksi tarvittu.

Aurinkokin sentään paistoi

Leveälierinen hattu oli toimiva niin sateessa kuin auringossa. Aurinkolasit olivat välttämättömät, koska ilma oli kirkas. Aurinkovoidetta +50 oli oltava mukana varmuuden vuoksi. Kahtena päivänä lämpötila oli +30C.

 

Jalkojen ja käsien hoitovälineet (urheiluteippiä, geeliä, siteitä, rasvaa, rakko- laastaria, talkkia, pienet sakset, pinsetit). Yllättävän hyvin kädet säästyivät kaikilta. Kävelevien osalta oli mukana myös ensiapulaukku. Moni kävelevä tuli vaelluksella vastaan joko jalka tai käsi  paketissa.

Kuvia pitää ottaa ja tarinaa taittaa

 

Mukana oli kamera ja videolaitteet, Ipad ja kannettava tietokone. On otettava huomioon, että monessa paikassa wifi oli niin heikko, ettei esim. blogin kirjoittamisesta samantien tullut mitään. Gmailiinkaan ei päässyt.

 

Pyhiinvaellustodistus, credencial del peregrino

 

Pyhiinvaeltajatodistus edellytti pyhiinvaelluspassia ja passia. Hakupaikka sijaitsi sivukadulla lähellä katedraalia. Jonotukseen kannattaa varata aikaa runsaasti. Todistuksen kirjoittamiseen kuluu pari tuntia. Se on haettava myöhemmin toimistosta. Aila Peräjoki kulki jonon ohi ja sai todistukset mukaansa saman tien. Kaikki, jotka saavat todistuksen, voivat osallistua seuraavan päivän messuun. Englanninkielinen messu on joka päivä klo 10.30 ja espanjankielinen messu klo 13.00. Messussa mainitaan kaikki ne kansallisuudet, jotka ovat saaneet edellisenä päivänä todistukset. Mieleen jäävä tilaisuus ainakin minulle.

Majoitus

 

Majapaikat ovat pääsääntöisesti esteellisiä. Eräässä esteettömässä majapaikassa oli varattu paikkoja myös vammaisille. Samassa huoneessa oli kymmeniä ihmisiä. Oma ratkaisumme oli lähes esteetön talo, jossa oli mukava viettää iltaa. Vammaisina ihmisinä tarvitsemme luiskia, suihkutuoleja ja happirikastetta jne. jne. Olisi ollut rasittavaa joka aamu pakata ja illalla purkaa kamoja uudessa kohteessa. Pysyvässä majapaikassa tiesi, että pääsee esteettömästi suihkuun ja liikkumaan talossa.

 

Ruokailu

Ostimme yhteisesti aamiais- ja iltapalatarvikkeet ja yhdessä tapahtui myös valmistus. Pyhiinvaeltajan 8-10 euroa maksava lounas kannatti nauttia kerran päivässä. Samoin nautimme taipaleella kahvit joko termospullosta tai matkan varrella olevasta baarista. Syöminen riippui vaelluksen pituudesta, oliko kyseessä esim. 8-10 kilometrin lenkki vai mahdottomaksi todettu pistäytyminen reitillä.

Ennakkoluulottomuutta ja seikkailumieltä

Kaiken kaikkiaan reissaaminen edellytti hyviä hermoja, pitkää pinnaa ja seikkailumieltä. Eksyminen uudessa kohteessa oli paremminkin sääntö kuin poikkeus. Joustavuutta tarvittiin joka lähtöön, koska mikään ei toiminut alkuperäisen ajatuksen mukaisesti. Oli otettava vastaan se, mitä kulloinkin tuli.

Kommuunielämä oli mielenkiintoista, mutta vaatii toisten huomioon ottamista ja yhteisiä pelisääntöjä. Kuka laittaa sapuskaa aamulla, kuka tiskaa jne.? On löydettävä myös oma tapa kietoutua omaan yksityisyyteensä pieneksikin hetkeksi. Jos olisi majoittunut yleisiin majoituksiin, ei yksityisyydestä olisi ollut mitään tietoa. Huumoria ja vuorovaikutustaitojakin tarvittiin. 

Ryhmässämme oli monenmoista osaamista, jota tarvittiin. Joku tiesi kaiken autoista, toinen veti aamunavauksen. Tiimimme oli osaava ja monipuolinen. Olen kiitollinen, että matka onnistui ja olemme nyt monin verroin kokeneempia. Olemmehan olleet mukana jossain sellaisessa, jota ei elämässä montaa kertaa tee.