Ei vieläkään vaellukselle

 

Portomarinin vaellus mahdoton

3.5.2016 aamiainen oli yhdeksältä: Aloitamme aamiaiset hartaudella, jossa luetaan jokin sopiva kohta. Sari huolehti tästä. Psalminjae koski sitä, että käyttäisimme kukin kykyjämme yhteiseksi hyväksi.Edellisenä iltana olimme hankkineet tarvikkeet aamiaisille ja yhteiselle illalliselle. Tarjolla oli puuroa, leipää, juustoa, makkaraa, neskahvia ja hedelmiä.

Aamiaisen jälkeen auton nokka osoitti kohti Portomarinia. Matkaa oli autolla tunnin verran. Auringon paistaessa saavuimme Portomariniin. Lämpöä oli + 26 astetta. Paikka sijaitsi kauniilla kukkulalla, josta johtivat tiet äkkijyrkästi alas. Maisemat olivat upeat, olihan paikka Mino-joen varrella. Menimme hakemaan leimoja pyhiinvaelluspasseihin läheisestä ravintolasta. Ravintolaan johti kapeaakin kapeampi luiska. Tietysti oli tsekattava WC:n esteettömyys. Toimiva oli, kunhan jätti apuvälineet eteiseen. Ravintolassa iäkäs nainen taitteli servettejä. Välillä ilmeisesti tytär kävi kannustamassa ja jäi itsekin taittelemaan servettejä. Tuntui mukavalta, että sukupolvet ovat niin yhtä ja antavat toisilleen merkityksellistä sisältöä elämään. Ravintolan edessä oli terassi, jossa istui n 75-vuotias nainen Kanadasta. Hän kertoi käyvänsä joka vuosi vaeltamassa. Niin hän oli tehnyt jo 13 vuotta. Samanlaisia pyhiinvaeltajia näytti olevan matkalla enemmänkin. Mikä saa ihmiset saapumaan vaellukselle vuosi toisensa jälkeen? Kohtaamiset muiden vaeltajien kanssa ovat mukavia. Vähintään toivotellaan Buen Caminoa.

Olisimme kovasti jo halunneet lähteä vaeltamaan, mutta maasto teki tenän. Katsoimme maastoa ja totesimme sen jälleen kerran äärettömän mäkiseksi. Alussa olisi ensiksi pitänyt laskeutua alas kukkulalta ja sen jälkeen olisi ollut nousu San Antonion kukkulalle. Eipä päästy näkemään tammi- ja kastanjapuumetsikköä. Kakkosreitti oli vaihteeksi täysin soveltumaton meikäläisille. Päätimme, ettemme lähtisi edes yrittämään. Missä ihmeessä se esteetön reitti oikein on?

Vertaistukea taipaleella

Kun ei päästy vaeltamaan, päätimme jatkaa autolla katsomaan vaellusreitin varrella Castromaiorissa sijaitsevaa Pyhän Marian kirkkoa. Se oli ikävä kyllä kiinni. Jatkoimme autoilla matkaa seuraavaan kylään. Ennen sitä Sari lähti sähkärillään etenemään yksin eteenpäin hiekkaista tietä. Me muut jäimme odottelemaan, koska Sarin auton kytkin savusi.  Ei siis tullut kyseeseenkään lähteä perään. Auton oli saatava levätä ja asteita oli ulkona +30. Onneksi matkassa on myös mekaanikko Joonas, joka tiesi, mitä pitää tehdä.

 

Mitä teki Sari sillä välin? Hän tapasi tienvarrella englantilaisen naisen, jolla oli reuma. Nainen käveli punaisilla reumakainalosauvoilla ja ranteet oli tuettu rannetuilla. Nainen oli aikamoisen uupunut ja sai hyvää vertaistukea Sarilta. Nainen kertoi, että vaellus Sarriasta Portomariniin on täysin mahdoton hänelle. Niinpä, mahdoton hänelle ja monelle muullekin. Tämä oli hänen kolmas kertansa vaelluksella. Hänen vaelluksensa ovat toteutuneet pienissä pätkissä. Onhan se aivan mahtavaa, että pyhiinvaelluksella, yhdessä mäessä kaksi reumaa sairastavaa naista jakaa kokemuksiaan, vertaistukea ja pystyvät vielä päälle päätteeksi voimaannuttamaan toisiaan. Hetken päästä Sari soitti, että hänen on palattava. Takaisintulo oli vaarallinen; kivet pyörivät renkaissa ja pyörätuolin alas saattamiseen tarvittiin kahta ihmistä.

 

 

Mikä onkaan oppi? Pyhiinvaellusmatkalle on uhkarohkeata lähteä yksin.

Tutustumista ja keskustelua

Neljän kieppeissä saavuimme villaamme odottelemaan loppuporukkaamme Marja Pelkosta ja Hannele Rannistoa. Seitsemän aikoihin istuimme puutarhassa pöydän ääressä. Joukkomme oli koossa; Sari Lehikoinen, Joonas Agthe, Aila Peräjoki, Tiina Kröger, Marja Pelkonen ja Hannele Rannisto ja blogisti Marja. Istuimme ja tutustuimme toisiimme. Kerroimme, miksi olimme tulleet pyhiinvaellusmatkalle ja kuuntelimme Elvis Presleyn hengelliseltä levyltä kappaleen His hand in mine. Hieno kappale. Käsi toisen kädessä kuuntelimme. Tunnelmallista. Tulisimme tarvitsemaan toisiamme.

Pääkokki Ailan johdolla Hannele ja Tiina valmistelivat herkullisen illallisen. Itse kirjoittelin blogia ja manailin hitaita nettiyhteyksiä. Illallisella keskustelimme monenmoista ja mm. siitä, että on hyväksyttävä ajatus, ettemme ehkä pääsisi vaeltamaan. No, sitten tehtävänämme tulisi olemaan esteetön reitti-aloitteen tekeminen paaville. Kymmeneltä olivat kaikki unten mailla.

PS. Nettiyhteydet ovat äärettömän hitaat, joten sen vuoksi joudutte kuvia odottelemaan. Kuvat lisätään Suomessa.