Vihdoin taipaleelle

 

 

Jippii! Esteettömyys löytyi

5.4. aamuna vilkaisu ulos kertoi sään olevan pilvinen. Rankkasadetta luvattiin puoliltapäivin. Ajatukset olivat taipaleella ja siinä, miten onnistuisimme puhaltamaan sadepilvet taivaan tuuliin. Aamun avauksena Sari luki psalmin 31, jossa kerrotaan ”Sinä olet minun turvakallioni, minä johdatan ja talutan teitä”. Olemme pitäneet kiinni siitä, että pyhän Jaakobin tiellä harrastetaan hartautta. Tästä velvollisuudesta mainitaan pyhiinvaeltajan sitoumuksessakin. Nautimme aamiaiseksi paistettua puuroa, kananmunia, kahvia, mehua, hedelmiä sekä leipää ja kahvia.

Meillä kamppeet ei ihan mahdu rinkkaan

Heti aamulla oli haastavaa mahduttaa autoihin Marja P:n n polkupyörä, minun pyörätuolini ja strickerini sekä Sarin sähkäri. Lisäksi autoihin piti mahtua sadevaatteet, eväät, kaikkien reput, eväskassi, öljypurnukat ja muut huoltovälineet. Tehtävä oli mahdoton, joten päätin jättää oman strickerini pois. Marja P:n pyörä mahtui juuri ja juuri Sarin autoon pystyasennossa sähkärin rinnalle. Olin varma, että pärjäisin kelaamalla, vauhti ei tietenkään olisi niin nopeaa kuin strickerillä. Nyt on tarkoitus hidastaa, joten järjestely oli ok. Lähdimme matkaan klo 9.00 päämääränä Palas de Rei, josta vaellus alkaisi. Pikkuisen huoletti autossani oleva varoitusvalo, joka aina vaan paloi öljyn lisäyksestä huolimatta. 

Vihdoin esteetöntä vaellusta

Pysähdyimme Palas de Rein aukiolle. Palas de Rei on pieni asutuskeskus, joka kuuluu Lugon provinssiin. Palas de Reissä haimme taas vaeltajien leimat. Stamppipaikka sijaitsi rakennuksessa, johon johti portaat ja sen jälkeen oli hissi käytössä joillekin muille kuin meille apuvälineitä käyttäville. Kävimme ”tyhjennyksellä” pikkuruisessa vessassa lähiravintolassa. Pyörätuolilla sinne ei ollut mitään asiaa.




Autolle mennessäni näin pyörätuolisymbolin Alberguen talon seinässä. Talossa olisi siis esteetöntä majoitustilaa. Emme päässeet kuitenkaan tsekkaamaan, koska Albergue- majapaikka oli kiinni ja avautuisi vasta yhdeltä.  Pyörätuolisymboli nosti mieltä ja antoi jonkinlaisen lupauksen esteettömyydestä.

Reitin alku näytti olevan jälleen kerran mäkistä. Menomatkalla Palas de Reihin näimme tasaisen caminon kulkevan lähellä maantietä 11 kilometrin päässä Palas de Reistä. Ajoimme Lebereiron ohi paikkaan, jonka olimme arvioineet esteettömäksi. Tavarat ulos ja taipaleelle. Lähdin Tiina Krögerin kanssa matkaan. Tasainen hiekkatie tunti mahtavalta, mitä nyt pieniä kivenmurukoita oli siellä täällä. Kuljimme reipasta vauhtia. Matkalla näimme kehitysvammaisten porukan. Yes, muitakin vammaisia taivaltamassa.

Jokainen ohikulkeva ja vastaantuleva toivotti onnea ja tervehti. Tulimme Ruxian-joen ylittävälle sillalle, jonka pystyin ylittämään.

Onneksi pyörätuolin eturenkaat olivat niin leveät, etteivät ne tipahtaneet sillan rakoihin. Sillan toisessa päässä oli 20 cm:n pudotus. Nousin ylös ja Tiina otti pyörätuolini. Sari tuli perässä sillalle ja totesi, että hänpä kääntyy takaisin ja suuntaa maantielle.
Marja P:n  pyörästä tipahtivat ketjut ja jälleen oli Joonaksen taidoista hyötyä. Kaikki olivat taipaleella ja turva-automme, siis molemmat siirrettiin eteenpäin ja meille ilmoitettiin paikka. Tiina lähti Sarin kanssa maantielle ja lähdin yksin metsätaipaleelle. Kyllä silmä lepäsi. Matkalla oli vehreyttä ja kauneutta. Oli vanhoja siltoja, ikivanhoja kivimuureja ja taloja. Yhdestä risteyksestä Sari ja Tiina tulivat takaisin metsään. Jatkoimme taivalta. Matkalla espanjalainen koripalloseura keräsi rahaa paraolympialaisiin. Yhdellä pisteellä taas hämmästeltiin meitä aivan suoraan. Ihmettelivät minun muskeleita ja Sarin pyörätuolia. Kerroimme, että ylämäki tultiin Sarin kanssa yhdessä. Sari veti minut sähkärillään  mäen päälle. Tiina näytti heille valokuvan, kuinka tulimme jyrkän mäen ylös. Ooh, ooh ja Oskar-koirakin haukkui hämmästystään. Otimme taas leimat ja ostimme simpukat kaulaamme.

Reitillä tuli eteen taas hurja mäki ja Sari päätti palata jälleen maantielle. Metsässä oli tammi -ja eukalyptuspuita. Vehreys suorastaan kietoi meidät rauhalliseen tunnelmaan.

Soittelin Marjalle, joka kertoi ketjujen taas irronneen. Yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi auto. Kuljettaja tuli auttamaan ja niin Marja ja Hanne jatkoivat vaellusta maantiellä. Enkeleitä tiellämme?
 

Melide

Tällä kertaa päätin kävellä mäet alas kepeillä ja Tiina työnsi pyörätuoliani. Haastavaa mutta maisemat korvasivat kaiken. Tien varrella oli vanhoja kauniita rakennuksia ja kaarisilta. Romanttista!

 Vai mitä?
Kuljimme ohi pyhiinvaeltajien vanhan sairaalan, joka on rakennettu 1375. Se sijaitsi vastapäätä luostaria. Luostaritoiminnan jälkeen luostarin temppelistä tuli kylän kirkko. Sisällä on freskoja 1500-luvulta. Freskot esittävät Pyhän Jaakobin taistelua muslimeja vastaan. Kirkkoon oli portaat, joten… Kuvasin kirkkoa ja hups ja olin lentää selälleni, mutta ketteränä tätinä sain korjausliikkeellä pyörätuolin tasapainoon. Voi voi,  Ipadi pamahti maahan. Onneksi vauriot ovat korjattavissa.

Saavuimme Melideen, jossa muut jo odottivat. Meliden historia ulottuu jo esiromaaniselle kaudelle. Kylä tuhoutui 1500-luvun maanomistustaisteluissa. Aila odotti meitä pitkän mäen päässä. Hän kuvasi saapumistamme ja kannusti ikään kuin olisimme olleet urheilukilpailussa. Kannustuksesta tuli mukavalle mielelle. Tunsin olevani kunnon vaeltaja. Muut odottivat meitä jo Albergue Hostelissa. Siellä oli kaksi huonetta, ja neljä vammaisille soveltuvaa sänkyä. Kaikki fasiliteetit olivat kunnossa. Majataloa piti nainen, jolla oli toispuoleinen halvaus. Hienoa, hän jos kuka ymmärsi, mistä esteettömyydessä on kyse.

Nautimme taas pyhiinvaeltajan lounaan baarissa, jossa oli valtavasti pyhiinvaeltajien kansoittamia pitkiä pöytiä. Söimme mustekalasoppaa, paprikoita, mustekalaa ja riisipudingia. Sari hukkasi puhelimensa. Määrätietoisena naisena hän pani henkilökunnan tilille. Kaikki etsivät puhelinta. Itse istuin jo autossa. Kaivoin karttaa, kun huomasin Sarin puhelimen. Mitä ihmettä se teki laukussani? Puhelin kiikutettiin Sarille, jonka ilo oli suuri, tietenkin. Puhelin oli tipahtanut laukkuuni, istuimme nimittäin vierekkäin. Sari kävi pyytämässä henkilökunnalta anteeksi, mutta henkilökunta ei enää tervehdykseen vastannut.

Väsyneinä, mutta onnellisina

Päivä oli kuuden kieppeissä pulkassa. Autossani paloi edelleen varoitusvalo, joka pyysi lisäämään öljyä. Öljyä lisättiin eikä valo sammunut. Jäimme toiveikkaina odottamaan uutta aamua ja ihmettä. Kauppareissu oli myös tehtävä. Kukaan ei tietenkään muistanut, että helatorstai se on täälläkin ja kaupat ovat kiinni. Kaupassa kävijät tuli villaan mukanaan ravintolan viimeinen patonki.

Olimme väsyneitä, mutta onnellisia. Todennäköistä on, että puhuttaessa esteettömästä reitistä tarkoitetaan juuri tätä osuutta caminosta tai sitten se on se reitti, jota pyöräilijät kulkevat. Päivä päättyi Marja Pelkosen lukemaan kopti-isien iltarukoukseen. Aila hoiti pyhiinvaeltajien kipeytyneitä lihaksia.

Illalla manailtiin huonosti toimivaa wifiä.