Viimeinen vaelluspäivä Marcosista Santiagoon

Vihdoin perillä Santiagossa

9.5.2016 on historiallinen päivä, saapuisimme määränpäähän Santiagoon. Aamuherätys on ollut joka päivä kello seitsemältä.  Olemme kokoontuneet myös yhteiselle aamiaiselle. Aamunavauksessa Sari luki tänään psalmin 32; pääviesti on, että ”vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne teihin ulotu. Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa. Minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.”

Viimeinen vaelluspäivä, vihdoin. Miten nopeasti aika onkaan hurahtanut. Yhdeksältä lähdimme ajamaan San Marcosiin, lähelle asuinpaikkaamme. Tummat pilvet taivaalla tuntuivat ikävältä. Niinköhän taas jouduttaisiin rankkasateeseen? San Marcosissa varustauduimme sateeseen. Täysi sadevarustus päälle; tällä kertaa pyörätuolin tyynykin pistettiin muovipussiin ja reunat teipattiin ”jeesusteipillä” kiinni. Hauska nimitys, teippi tekee ihmeitä ja pelastaa monesta, niin meidätkin.

Kuljimme läpi vanhan Marcosin asutusalueen.

 

 

Monto del Gozo oli aivan puolen kilometrin päässä. Monte del Gozon vuoren huipulta pyhiinvaeltajat kilpailivat ennen siitä, kuka ensimmäisenä näkee pyhän kaupungin ja Santiagon katedraalin. Kun pyhiinvaeltajat näkivät Santiagon, he laskeutuivat polvilleen ja rukouksissaan kiittivät Jumalaa, että olivat päässeet perille hengissä ja terveinä pitkän ja vaarallisen matkan jälkeen. Emme päässeet itse vuorelle, mutta jännitys tuntui vatsan pohjassa. Itse ajattelin pitkää matkaa, jonka olimme tehneet. Takana oli 4312 kilometriä ja vielä vaellus päälle. Vaikka emme kyenneetkään suoriutumaan vaelluksesta niin kuin olimme suunnitellet, olin kiitollinen matkasta ja siitä, että päämäärä oli niin lähellä.

Samaisella vuorella on Paavi Johannes II:n vierailun kunniaksi pystytetty massiivinen muistomerkki. Paavi vieraili Monte Gozossa vuonna 1992. Ihmiset olivat jättäneet viestejään ja rukouspyyntöjään muistomerkkiin.  Pyhän Markuksen kappelin edestä otimme aamun ensimmäiset leimat. Aiemmin olen puhunut, miten jokainen taival on alkanut ylämäillä. Nyt oli loivaa laskeutumista koko ajan alas. Jyrkkyysaste oli taas sellainen, että tukijoukkojen apuja tarvittiin.

 

 

Nautimme esteettömyydestä

Mäen alla pohdimme, miten etenisimme. Portaat johtivat caminolle. Juuri kun mietimme, mistä kulkisimme, ilmestyi eteemme mies, joka näytti meille pyöräilijöiden reitin. Laskeuduimme erittäin vilkkaasti liikennöidylle maantielle. Kuljimme pitkin maantietä ja camino kulki vieressä. Sille vaan ei voinut mennä, koska caminolla oli vanha silta ja koko ajan siinä oli erilaisia esteitä. Rekat, pakettiautot ja henkilöautot huristelivat ohitsemme. Onneksi sentään huomasivat meidät. En tuntenut oloani kovinkaan turvalliseksi.

 

 

Reitti Santiagoon oli hyvin viitoitettu. Keltainen nuoli ja simpukka osoittivat suuntaa. Katukuvaan ilmestyivät luiskat ja näkövammaisille tarkoitetut merkit tiessä. Pääsimme etenemään pitkin turvallisempia teitä. Vanha mummo kulki kanssamme pätkän matkaa ja puhua pulputti koko ajan. Puheesta ymmärsimme, että hän kovasti toivotteli siunausta. Caminolla tapaamamme ihmiset ovat tehneet minuun vaikutuksen. Kohtaamiset ovat aitoja ja ihmiset aidosti välittävät toisistaan. Aina kun olemme tarvinneet apua, on jostain ilmestynyt henkilö, joka on auttanut meitä tai on ohjannut meidät seuraavaan pisteeseen.

Jälleen kerran taas etsittiin nenän puuteroimispaikkaa. Sellainen löytyi baarista, johon oli esteetön sisäänmeno. Marja Pelkonen kurvasi pyörällään perille asti baariin. Inva- WC:ssä oli ensimmäistä kertaa oikean levyinen liukuovi, riittävästi tilaa ja kunnon kaiteet. Haimme San Jakob- hotellista leimat. Päivän leimat osoittautuivat todella tärkeiksi.

  

Väri-iloittelua

Oli upea tunne pysähtyä Santiago de Compostellan portille.

 

 

 

 

Viereisessä lyhtypylväässä oli jälleen opaste; keltainen nuoli ja samanvärinen simpukka sekä teksti Camino de Santiago. Tihkusade ei haitannut etenemistämme.

 

 

 

Monet kukat olivat kukassa. Yksikin tie oli täynnä vaaleanpunaisia puusta pudonneita kukkia. Katua reunustivat ihastuttavat köynnöstävät visterit, jotka olivat täynnä liilan värisiä terttumaisia kukkia.  Eräässä kohdassa olisimme menneet ihailemaan maisemia, mutta tasanteelle johti tappojyrkkä luiska ja portaat. Alppiruusut olivat kukassa ja osa kasveista oli jo pudottanut punaiset kukkansa maahan. Väri-iloittelua riitti silmälle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

7 kilometrin urakka takana

Seitsemän kilometrin taivalluksen jälkeen saavuimme katedraalialueelle. Ihmettelin eräälle miehelle, mistä reitti kulkee. Mies kulki koko matkan katedraalin pihalle asti kanssamme. Hän osoitti luiskan, jota pitkin meidän tulisi edetä katedraalin eteen. Mistä noita oppaita aina ilmestyikin?  Katedraalin sisääntulossa oli portaat ja niin jouduimme taas kiertämään hyvin jyrkkää mäkeä alas kuten oppaamme oli kehottanut. Katedraaliin emme onnistuneet löytämään esteetöntä reittiä. Tapasimme kuitenkin katolisen papin, joka kertoi, että totta kai kirkkoon on esteetön reitti. Huomenna varmasti käytämme tuota reittiä. Messu alkaa klo 12.00 ja silloin mainitaan, montako suomalaista on kulkenut caminon.

Katedraalin aukiolla Aila yritti poliisin kanssa selvittää, miten pääsisimme autoilla mahdollisimman lähelle katedraalia huomenna. Siinä tohinassa Ailalta tipahti pyhiinvaelluspassi, jonka poliisi myöhemmin kiikutti Sarille.

Pyhiinvaellustodistus meillekin

Tiesimme, että saisimme pyhiinvaellustodistuksen leimoja vastaan. Aila ja Joonas lähtivät niitä hakemaan toimistolta. Virastossa oli koko käytävän mittainen pitkä jono. Aila päätti, että ei kun jonon kärkeen. Jonon ensimmäiseltä mieheltä hän pyysi lupaa saada selvittää asiaansa virkailijan kanssa. Aila selvitti, kuinka porukkaamme kuului kolme vammaista naista. Hän sanoi, ettei vois jäädä kahdeksi tunniksi odottamaan todistuksia. Muut nimittäin jonottivat ensiksi virkailijan luo ja sen jälkeen he tulivat hakemaan todistuksen parin tunnin päästä. Aila pääsi minuutiksi selvittämään virkailijan kanssa tilannetta. Virkailija oli hetkessä tilanteen tasalla.

 

Hän otti kaikkien pyhiinvaelluspassit, tarkisti leimat ja keskusteltuaan toverinsa kanssa, kirjoitti todistukset saman tien; todistukset, joita muuten olisimme joutuneet odottamaan kaksi tuntia.

Joonas kirjoitti nimemme listaan. Lomakkeessa kysyttiin nimen lisäksi ikä, sukupuoli, kotimaa ja  kotikaupunki ja ammatti. Vielä tiedusteltiin, olemmeko uskonnollisella, hengellisellä vai vain turistimatkalla? Lopuksi kysyttiin, mistä olimme aloittaneet vaelluksen. Lopuksi virkailija tarkisti, että pyhiinvaelluspassin viimeinen leima täsmäsi pyhiinvaellustodistuksen leiman kanssa.

 

 

 

 

Söimme lounaan Santiagon vanhassa kaupungissa ravintolassa Maria kastanja. Ravintola oli ensimmäinen, jossa oli esteetön sisäänpääsy. Nautimme valkosipulikatkarapuja, sammakonreisiä ja mautonta sianlihaa. Tarjoilija oli todella loukkaantunut, kun Sari ja Aila pyysivät mausteita, tomaattia ja majoneesia. Fiilis oli kuitenkin rento, sellainen joka aina on, kun on saavuttanut jotain suurta.

Satoi kaatamalla, kun odottelimme Joonasta ja Ailaa, jotka lähtivät hakemaan autoja.

Tästä matkasta ei olisi tullut yhtään mitään ilman autoja ja niitä kuljettavia Ailaa ja Joonasta. Kiitos teille! Kiitos myös Tiinalle ja Hannelle.

 

 

 

 

Illalla meillä oli juhlallinen todistusten jako pyöreän pöydän ääressä. olimme kiitollisia hetkestä. Joonas kertoi, että hän on iloinen siitä, että on voinut olla mahdollistamassa unelmaamme. Niinpä, aina tarvitaan mahdollistajia, jotta unelmat käyvät toteen.