Metsän siimeksessä

7.5.2016 Reitti Salcedasta O Pinoon

Päivä oli harmaa ja sadetta oli luvattu taas puolelta päivin. Sadevaatteet ja saappaat oli siis pakattava mukaan.

Aamiaisella Sari luki jakeen 1 Joh.4:7-11. ”Rakastakaa toinen toistanne, rakkaus on jumalasta. Me olemme velvollisia rakastamaan toinen toistamme” oli tämän päivän teema. Elämme täällä yhteisöllisesti ja on tärkeää, että elämme toisistamme huolta pitäen ja toisistamme välittäen. Rakkaus-teema sopii oikein hyvin  päivään.

Ylämäkiä riittää

Lähdimme klo 9.00 matkaan. Ajoimme Salcedaan, joka on 32 kilometrin päässä majapaikastamme. Molemmat autot parkkeerattiin Salcedassa.

Ajopelit purettiin ja lähdimme kulkemaan pitkin maantietä. Alussa reitti kulki vaihteeksi koko ajan loivasti ylös. Miksiköhän jokainen reitti alkaa aina ylämäellä? Kuljimme maantien viertä, koska metsäinen reitti näytti liejuiselta eilisen sateen jäljiltä. Välillä oli pakko ottaa Sarin sähkäristä kiinni, kun mäki oli niin jyrkkä, ettei kannattanut tuhlata omia voimia. Ylämäen jälkeen tuli onneksi aina alamäki ja jälleen ylämäki. Alamäissä annoin mennä täysillä, jotta pääsin taas pitkälle ylämäkeen. Vauhdissa kelasin nopeasti, vatsalihakset tiukkana pitäen huolta siitä, että kelaus pysyi rytmikkäänä ja hengitys tasaisena. Olin kiitollinen asahi-tunneista, joissa hengitys on niin oleellista.  Meillä kaikilla oli äärettömän energinen fiilis. Huoltojoukot Aila ja Joonas huolehtivat taas meistä. Aila kulki maantiellä punaista kyynärsauvaa heiluttaen. Kuljimme porukassa pitkin maantietä peräkkäin. Olimme jälleen kerran ihmisten hämmästelyn kohteena. Jotkut tööttäilivät ja vilkuttivat, joku peukutti. Tuntui hyvältä.

Mitä kaikkea reitin varrella

Camino kulki aivan päätien vieressä.
Tien varrella oli ihastuttavia ikivanhoja taloja.
Kuunliljat reunustivat talon seiniä.

Yhden talon pihalla oli kottikärryt täynnä maissintähkiä. Olivatkohan maissit viimevuotisia?

Lampaita on täällä paljon. On kyllä mielenkiintoista, että täällä ihmiset elävät hyvin omavaraisesti. Pyhiinvaellus tuo varmasti valtaosalle toimeentulon. Näyttää siltä, että ihmiset viis veisaavat mistään EU:n direktiiveistä.

Täällä opastus on hoidettu mallikkaasti. Reittimme tunnistaa keltaisesta simpukasta sinisellä pohjalla. Tie on Camino de Santiago. Usein keltainen nuoli maassa tai talon seinässä osoittaa suunnan. Tien varrella on kylttejä, joka varoittavat pyhiinvaeltajista. Autoilijat varovat kulkijoita. Reitti kulki ohi maatalojen ja pihojen. Ihmiset viljelivät monenmoista ja kasvihuoneita oli pihassa jos toisessakin. Lähestulkoon jokaisen talon pihassa haukkui koira.

Santa Irenessä kuljimme läpi eukalyptus- ja mäntymetsikön. Metsät muuttuivat plataanimetsiköksi. Oli huikean hienoa olla metsässä, jossa muratit olivat kietoutuneet männynrunkojen ympärille. Suorastaan odotti jonkun menninkäisen ilmestyvän tielle.

Sisko siskoa auttaa

Kuljimme pitkiä osuuksia maantiellä, koska varsinaisella reitillä ei sähkärillä selviytynyt.  Harmillista, ettei Sari päässyt sähkärinsä kanssa metsään. Jyrkissä mäissä otin kiinni Sarin sähkäristä, jotta saatoin säästää voimiani. Kiitos Sari!  Metsässä Marja P:n pyörää piti pitää kiinni alamäissä. Hanne ja Tiina suoriutuivat hienosti jyrkistä ala- ja ylämäistä. Itse jätin noissa kohdissa pyörätuolin mäen päälle ja köpöttelin osuudet kävellen. Tiina hoiti sitten pyötätuolin kuljetuksen. Tiet olivat paikka paikoin metsässä vaikeakulkuisia, koska sateet olivat kuljettaneet kivenmurikoita kasoiksi tielle ja tien viereen. Hiekkatiellä sai varoa hevosenpaskaa ja liejua. Ei auttanut muu kuin välillä poimia heinää ja putsata pyörät.

Yhdessä vaiheessa etenin yksin, kun Tiina jäi auttamaan Marjaa ja Hannea vaikeakulkuisessa alamäessä. Yhtäkkiä tien varressa oli kaiutin, jossa oli liiketunnistin. Sieltä miesääni toivotti englanniksi ja espanjaksi hyvää matkaa ja sitten alkoi soida melodista musiikkia. Kappale toi mieleeni laulun On kesän kirkas huomen. Sukelsin eukalyptusmetsään. Mutkan jälkeen kuulin kovaa kannustusta. Espanjalaisten kehitysvammaisten joukko hurrasi ja kannusti minua. Porukka nautti eväitä ja kaivoi samalla esiin sadevaatteita. Muutama pisara tipahteli taivaalta.

Jatkoin matkaani ja olin yksin metsässä, jossa korkeat puut ympäröivät minut. Jostain muistin syövereistä päähäni pätkähti lapsena kuulemani laulu Nyt metsä kirkkoni olla saa, saan siellä palvella jumalaa.”   Olin kiitollinen monista asioista ja mm. siitä, että olen päässyt tälle matkalle kokemaan jotain ennen kokematonta.







Saman metsikön reunassa saavuin kohtaan, johon oli kerätty paljon kiviä hautakummuksi. Kivikasassa oli kymmenien ihmisten valokuvat. He olivat eri yhteyksissä kuolleet pyhiinvaelluksellaan. Eräs oli vain kuollut rauhallisesti omaan sänkyynsä. Jokaisella oli oma tarinansa. Hurjaa, että vaelluksella voi tosiaan myös kuolla.

Saman metsikön reunassa saavuin kohtaan, johon oli kerätty paljon kiviä hautakummuksi. Kivikasassa oli kymmenien ihmisten valokuvat. He olivat eri yhteyksissä kuolleet pyhiinvaelluksellaan. Eräs oli vain kuollut rauhallisesti omaan sänkyynsä. Jokaisella oli oma tarinansa. Hurjaa, että vaelluksella voi tosiaan myös kuolla.

Tutun kohtaaminen

Tietysti oli pysähdyttävä aina välillä tyhjennystauoille. Porukkamme sai nuhteita vihaiselta baarinomistajalta. Vessaa ei saa käyttää, jos ei juo kahvia. Päätimmekin olla kuuliaisia ja seuraavan kerran pysähdyimme O Ceadoirin kahvilaan. Sisään oli pieni porras, joten jätimme pyörätuolit ulos. Kahvi maistui tosi hyvältä, olihan ulkona asteita noin 13. Kuinka ollakaan baariin tuli sadeviittaan pukeutunut mies vaellussauvoineen. Hänpä oli samainen espanjalainen mies, jonka tapasimme vaelluksemme toisena päivänä. Hän muisteli, miten mukava kaupunki on Tampere. Hänen mielestään, Helsinki on arkkitehtuuriltaan raskas muistuttaen Neuvostoliittoa. Hän kertoi myös siitä, miten joskus muinoin rosvot ryöstivät pyhiinvaeltajia. Haarniskoihin varustetut miehet suojelivat hevosineen pyhiinvaeltajia. Kyllä nyt ainakin tuntuu turvalliselta vaeltaa.

Tänään vaelsimme siis Salcedasta Santa Irenen, Brean ja Ruan kautta O Pinoon, jota kutsutaan myös Pedrouzoksi. Näissä oloissa vammaisille ihmisille 8-10 km on sopiva matka taivaltaa. 15 kilometrin lenkit kannattaa unohtaa. Sähkärikin joutuu suuremmalle koetukselle mäkisessä maastossa.

Vaelluksen päätteeksi löysimme mukavan baarin Boi de Carlos S.L., johon pääsi esteettömästi sisään. Nautimme pyhiinvaeltajan lounaan; alkuruoksi oli tarjolla Galisialaista keittoa, salaattia tai munakasta, lämpimäksi ruoaksi oli kanaa tai kalaa ja jälkiruoaksi juusto- tai suklaakakkua tai ananasta. Juotavaksi oli olutta, vettä tai viiniä. Kaikki 10€:lla. Muutama havainto esteettömyydestä. Naistenvessassa oli invavessa, joka oli tilava ja jossa oli matalampi lavuaari. Kaide oli vasemmalla puolella.  

Villaan palattuamme olimme kaikki rättiväsyneitä ja painelimme punkkaan päiväunille. Alkoi sade, jolta olimme välttyneet.

Tätä kirjoittaessani osa porukasta on tekemässä lämpimiä voileipiä. Ottaa päähän, etten pääse lähettämään faseen kuvia. Hanne nousi portaille ja sai sieltä lähetettyä viestin. Välillä ei toimi tekstarit eikä puhelin.