Suomalaistiimi Santiagon katedraalissa

 

Gruppo Finlande

 

Aamupäivällä 10.5. suuntasimme kohti Santiagon katedraalia klo 12 messuun. Ajoimme autot katedraalin viereen kielletylle paikalle. Pysäköintiluvat pistettiin ikkunaan ja lähdimme kohti katedraalia. Jouduimme etsimään pitkään esteetöntä sisäänmenoa. Eräs paikallinen kehitysvammainen nainen näytti meille reitin. On muuten erikoista, ettei kirkkoon ole merkitty esteetöntä reittiä. Pyöräilijöille oli merkitty reitti hyvin.

Katedraali oli upea sisältä. Pääsimme paraatipaikoille aivan alttarin viereen. Istuimme hartaina odottelemassa messun alkua. Tietysti kaikki pyhiinvaeltajat olivat innoissaan siitä, että vaellus oli lopulta päättynyt ja messu odotti. Vahtimestari ilmoitti useaan kertaan, että kirkossa tulisi olla hiljaa.

 

 

 

Messuun osallistui 12 pappia, joista yksi oli pyörätuolinkäyttäjä. Messussa mainittiin kaikki ne maat, josta pyhiinvaeltajat tulivat. Brasilian jälkeen mainittiin gruppo Finlande. Hyvä meidän tiimi! Yhdessä kohtaa pappi ilmoitti, että kirkkoväki voisi onnitella toisiaan pyhiinvaelluksen suorittamisesta. Monet tulivat onnittelemaan meitä kaksin käsin. Vieressäni istui pyörätuolia käyttävä, espanjalainen nainen, joka ihmetteli, että olimmeko todellakin tehneet vaelluksen pyörätuoleilla. Kuten aiemmin olen kertonut, olimme kaikkialla nähtävyys. Maantiellä ihmiset peukuttivat, hymyilivät, vilkuttivat tai töräyttelivät autoillaan. Eräskin Etelä-Afrikasta kotoisin oleva mies otti kuvia meistä. Olimme tavanneet hänet aiemmin taipaleella rankkasateessa. Hän levitteli käsiään ja sanoi ”Amazing, amazing, God bless you.”

 

Messun loppuosassa seitsemän miestä nosti köysien varassa valtavan suuren suitsutusastian korkealle. alttarin yläpuolelle. Yksi miehistä heilautti suitsutusastian heilumaan edestakaisin katedraalissa. Se heilui puolelta toiselle, lähes katonrajaan. Oli vähän pelottavaakin, kun astia heilui nimenomaisesti oman pääni yläpuolella. Suitsuke täytti ilman. Lopulta kaikille pyhiinvaeltajille toivotettiin siunausta myös kotimatkalle.

 

Messun jälkeen kävimme tekemässä ostoksia, katseltiin ympäristöä ja lopulta menimme syömään päivän menun viehättävään ravintolaan, johon oli esteetön pääsy. Enid Blytonin Viisikkosarjassa kerrottiin aina, mitä lapset söivät. Tällä kerralla makuhermojen kutkuttajaksi tarjottiin oliiveja ja leipää. Alkuruoaksi sai valita linssikeittoa, salaattia tai simpukkamakkarapiirakkaa. Lämpimäksi ruoaksi oli kalaa tai lihaa. Jälkiruoaksi oli jälleen paikallista riisipudingia. Joonas muisteli vielä siankorvia, joita hän söi Melidessä.

Nokka kohti kotia

Ulkona sataa niin kuin on satanut melkein joka päivä. Aloitamme pakkaamisen ja matka kohti kotia alkaa.

Alkuperäinen ajatus siitä, että olisimme vaeltaneet koko 100 kilometriä, jäi haaveeksi. Vaellus on fyysisesti rankka kävelevillekin. Nyt voimme sanoa, että osa matkasta on täysin mahdotonta toteuttaa apuvälinein. Meillä on tiedossa osuudet, jotka tulevat kyseeseen. Kenenkään ei pidä lähteä taipaleelle ilman paria avustajaa, joilla on kokemusta vaelluksesta. Meillä oli voimakkaat ja osaavat tukijoukot. Matkaan tarvitaan autot, joilla apuvälineet, eväät ja muut tarvikkeet kulkevat mukana. Etua on siitä, jos voi majoittua samaan  majapaikkaan joka päivä. Pyhiinvaeltajien majoituksissa on harvoin otettu huomioon eritavoin vammaisten ihmisten  tarpeita. Olisikin todella hyvä, että eri reiteistä kertovissa kartoissa olisi maininta esteettömistä majapaikoista ja invavessoista. Tulemme ottamaan yhteyttä järjestäjiin, ketä he lienevätkään. Teemme parannusehdotukset ja tulemme kirjoittamaan myös pyhiinvaeltajien kansainvälisille sivuille kokemuksistamme ja reiteistä, joita vammaiset ihmiset voivat kulkea.

Valot sammuivat villasta. Se tarkoitti, ettei pystynyt tekemään mitään sähköisessä mediassa, vettä ei tullut ja lämmityskin katkesi. Pimeyden tultua valot syttyivät. Keskiviikkoaamuna lähdemme Euroopan läpi kotiin. Osa porukasta lentää kotimaahan.

 

 

KIITOS!!!!