Pyhiinvaelluksen ensimmäiset askeleet

 

Vaelluksen ajan kotinamme on Villa Salgueiro

 

Ensimmäinen päivä 3.5. Santiago de Compostelassa alkoi auringon paistaessa. Olimme matkasta väsyneitä ja herätyskello pirisi vasta yhdeksältä. Olimmehan aiemmin ajaneet läpi Euroopan. Ei ihme, että 4312 km tuntui pikkuisen kropassa. Yllättävän helposti matka kuitenkin taittui. Meitähän ei pidätellyt mikään. Meillä on ollut unelma; päästä pyhiinvaellukselle. Aloimme epäilemään, miten vaellus onnistuisi. Vuoristoa kun näytti olevan kaikkialla Pohjois-Espanjassa. Näinköhän pystyisimme taivaltamaan ensimmäistäkään reittiä?

 Kotinamme on Villa Salgueiro.

Talon omistaja Gil Bernardez on mukava mies, joka aiemmin on asunut tässä talossa. Hän on sen itse rakentanut. Tämä talo näyttääkin siltä, että se on rakkaudella rakennettu ja pidetty. Talo on ihastuttava. Me vammaiset naiset olemme majoittuneet alakertaan. Alakerrassa on WC, kodinhoitohuone, biljardipöytä, keittiö ja olohuone.

Yläkerrassa on neljä huonetta. Talo on suljetulla pihalla. Avaamme portin aina lähtiessämme.

 

 

Pihalla on mandariini-, appelsiini-, omena- ja päärynä- ja sitruunapuita. Puutarhassa kasvaa kesällä kastanjapuu, tomaattia, yrttejä ja papuja.  Kaikki on vieraitten nautittavissa. Mustarastaat laulavat pihassa ja tekevät pesää lähellä olevaan puuhun. Uima-allas odottaa vielä lämpimämpiä päiviä.  Pystymme siis majoittumaan hyvin. Ulko-ovella on pieni kynnys, mutta muuten talossa pääsee esteettömästi liikkumaan ja suihkutilatkin toimivat. Voin suositella! Fasiliteetit ovat siis kunnossa.

 

Ennen lähtöä ensimmäisen päivän taipaleelle Sari Lehikoinen luki meille Pyhiinvaeltajan sitoumuksen ja psalmi 23. Pyhiinvaellukseen kuuluu myös hartauspuoli. Laitoimme simpukkapinssit rintaan. Simpukka on Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusmatkan symboli. Simpukkapinssi varmistaa meille pyhiinvaeltajan menun edullisempaan hintaan ja muut palvelut.

 

Reitin vaarallisuus paljastui

 

Iltapäivällä ajoimme Sarriaan, josta pyhiinvaellus alkoi. Matkaan meni n. 2 tuntia. Haimme hotellista kartan. Perillä kiertelimme jonkin aikaa ennen kuin löysimme aloituspisteen Plaza San Roquen. Innoissamme otimme pyörätuolit esiin, pistin kypärän päähän ja lähdimme hakemaan ensimmäistä leimaa pyhiinvaeltajan passiin. Baarin omistajat olivat järkyttyneitä kuullessaan, että olemme lähdössä taipaleelle. He kertoivat, että reitti on täynnä mäkiä, jyrkkiä laskuja, kivenlohkareita ja purojen ylityksiä. Selkeä viesti meille oli, ettei kannata lähteä. Toinen baarin pitäjistä sanoi, että reitti on vaikea, muttei mahdoton, jos asennetta löytyy. Saimme baarista ensimmäiset leimat pyhiinvaeltajan passiin. Niitä leimoja on saatava passiin vähintään kaksi päivässä. Vaelluksen päätteeksi leimoja vastaan saa pyhiinvaeltajan todistuksen Santiago de Compostellan katedraalista.

Jo aloituspaikassa kävi selväksi, että maasto olisi hurja. Nousukatu oli sileää pintaa, jossa ainakin minun strickerin pyörä lipsui kaiken aikaa. Urheasti lähdimme kuitenkin taivaltamaan Sarin, Tiinan ja Joonaksen kanssa. Safetycaria ajoi Peräjoen Aila. Lähdimme pääkatua Rua Mayoria pitkin kohti Convento de la Magdalenan luostaria. Luostarilta kääntyi alas vasemmalle tappojyrkkä mäki. Lähdin cryssaten mäkeä hitaasti alas. Mäessä oli pikkukiviä, jotka vauhdittivat pyörän vauhtia. Vauhti kiihtyi, vaikka kuinka jarrutti. Ajattelin, että nyt se sitten on tässä. Ei auttanut, vaikka Tiinakin oli perässä. Sain napattua pyörätuolihanskoilla vanteista tiukan otteen. Sari, Tiina ja Joonas olivat varmoja, että hetkeni oli koittanut. Vaan ei, pyörä pysähtyi. Ohikulkevan naisen kasvoilta näkyi myös kauhistus. Hän kehotti meitä siirtymään tielle, joka johtaa Barbadelloon. Jatkoimme kulkua tiellä.  Kuljimme ylämäkiä ylös ja toisia alas. Kuumuus oli hurjaa ja jo lyhyen taivalluksen jälkeen suu oli niin kuiva, että kärpänen olisi hyvin voinut lentää suuhun ja jämähtää siihen. Tiina sai työntää tosissaan minua. Sarillakin oli täysi työ sähkärinsä kanssa. Kuljimme läpi maalaismaiseman. Traktorit tulivat vastaan ja ilmassa tuoksui lanta.

Kukahan olikaan se ihminen, joka oli sanonut, että reitti on kuljettavissa apuvälinein ja esteetön? Lopetimme taivalluksen ennen Barbadelloa. Emme halunneet riskeerata terveyttämme. Menimme reitin kuitenkin autolla ja totesimme sen mahdottomaksi.

 

 

 

 

Jäimme syömään Albergue Casa Barbadelloon. Valitsimme pyhiinvaeltajan menun, joka maksoi 9,50. Menu piti sisällään alkuruoan, lämpimän ruoan, jälkiruoan ja juoman. Oli helpottavaa huomata, että paikassa oli  toimiva WC.  Baarin terassilla ihmiset juttelivat vaelluksestaan ja jakoivat kokemuksiaan. Me puolestamme olimme iloisia, että olimme vielä hengissä. Illan suussa palasimme autoilla Santiagoon.